lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Noin 90 000 pikkulasta kutsutaan rokotetutkimukseen

15.4.2009 11:31

Jenniina Nummela

Rokotukset annetaan lastenneuvolakäynneillä.

Rokotukset annetaan lastenneuvolakäynneillä.

Noin 90 000 alle puolitoistavuotiasta lasta saa lähiviikkoina kutsun rokotetutkimukseen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laajalla tutkimuksella selvitetään, minkä verran uusi pneumokokkirokote vähentää verenmyrkytyksiä, keuhkokuumeita ja välikorvatulehduksia.

Rokotukset annetaan lastenneuvolakäynneillä niissä kunnissa, jotka ovat mukana tutkimuksessa. Kunnista tutkimukseen osallistuu noin 80 prosenttia, mutta perheen osallistuminen on vapaaehtoista.

Pneumokokki aiheuttaa Suomessa vuosittain noin 10 000 keuhkokuumetta, 700 verenmyrkytystä ja 50 aivokalvotulehdusta. Lisäksi pneumokokki aiheuttaa noin 30 000 pikkulasten välikorvatulehdusta vuodessa.

Asiantuntijat odottavat uuden rokotteen vähentävän esimerkiksi pneumokokin aiheuttamia aivokalvotulehduksia ja verenmyrkytyksiä pikkulapsilla noin 90 prosenttia.

Asiantuntijat ovat jo suositelleet pneumokokkirokotteen ottamista rokotusohjelmaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.