perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Nokian vesikriisin opetus: tehokkaampaa tiedotusta

2.4.2009 14:47

Veli-Matti Parkkinen / lehtikuva

Nokialaiset viettivät Itsenäisyyspäivää vesijonoissa 6. joulukuuta 2007.

Nokialaiset viettivät Itsenäisyyspäivää vesijonoissa 6. joulukuuta 2007.

tampere. Yli 8 000 ihmistä sairastuttaneen Nokian vesikriisin opetus on, että kuntien varautumissuunnitelmat pitäisi panna osin uusiksi. Näin ehdottaa Onnettomuustutkintakeskus torstaina julkaisemaan loppuraportissa. Kun nykyisin välittömästä vaarasta kertovia viranomaistiedotteita voivat lähettää vain esimerkiksi poliisi ja pelastuslaitokset, vastaisuudessa myös kunnilla pitäisi olla oikeus tähän. Se tarkoittaa sitä, että tiedote luetaan heti esimerkiksi radiossa ja televisiossa.

Onnettomuustutkintakeskus ehdottaa myös koko joukkoa muita parannuksia, jotta vastaavissa kriiseissä selviydyttäisiin paremmin kuin Nokialla, jossa esimerkiksi tiedottaminen kangerteli pahan kerran ja likavesi eteni putkissa.

Esimerkiksi kuntien varautumis- ja valmiussuunnitelmat pitäisi olla tehty niin, että niissä esitetään selkeästi johto- ja viestintävastuut vesiepidemiatilanteissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.