lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Nordea varoittaa pankkitietojen kalastelijoista

10.3.2010 12:13 | Päivitetty: 10.3.2010 14:13

Nordea varoittaa asiakkaitaan sähköpostiin tulleista niin sanotuista phishing-viesteistä, joissa huijarit kalastelevat asiakkaiden pankkitunnuksia.

Keskiviikosta liikkeellä olleet viestit on kirjoitettu huonolla suomen kielellä.

Nordean tietoturvajohtajan Mikael Salonahon mukaan huono suomi viittaa siihen, että viestit on tehty käännösohjelman avulla. Eli kalastelijat eivät olisi suomalaisia.

"Kalastelu ei ole onnistunut juuri millään lailla. Näitä ei ole vähään aikaan ollut. Ehkä rikolliset ovat huomanneet, ettei se onnistu", Salonaho sanoo.

Viimeksi huijarit kalastelivat pankkitietoja Nordean asiakkailta vuosi sitten maaliskuussa, Salonaho muistelee.

Nordea varoittaa, että asiakkaiden kannattaa mieluummin jättää viestit avaamatta ja tuhota viestit saman tien.

Missään tapauksessa asiakkaat eivät saa kertoa pankkitietojaan utelijoille.

Salonahon mukaan pankki ei koskaan lähetä asiakkailleen sähköpostiviestejä, joissa pyydetään antamaan pankkitunnukset, luottokorttinumero tai muuta salaista tietoa.

Verkkopankin henkilökohtainen käyttäjätunnus ja tunnusluvut pitää säilyttää erillään, eikä niitä saa antaa koskaan muiden haltuun.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.