lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Norjan kuningaspari valloitti helsinkiläiset

5.6.2007 0:30 | Päivitetty: 5.6.2007 18:44

Roni Rekomaa / lehtikuva

Norjan kuningaspari ja presidentti Tarja Halonen puolisoineen vilkuttivat helsinkiläisille presidentinlinnan parvekkeella.

Norjan kuningaspari ja presidentti Tarja Halonen puolisoineen vilkuttivat helsinkiläisille presidentinlinnan parvekkeella.

Norjan kuningaspari valloitti tiistaina Helsingin ja helsinkiläiset kuningasparin. "Valtiovierailu Suomeen on kuin tulisi hyvien ystävien luo", summasi Suomeen ihastunut kuningas Harald lehdistötilaisuudessa tiistaina.

Valtiovierailu alkoi aamupäivällä tervetuliaisseremonioilla Presidentinlinnan edustalla. Kauppatorin reunamille kerääntyneet sadat ihmiset osoittivat suosiotaan taputuksin, kun presidentti Tarja Halonen, tohtori Pentti Arajärvi ja kuningaspari tulivat vilkuttamaan Presidentinlinnan parvekkeelle.

"Aivan tätä varten olen tullut tänne ja ottamaan kuvia", sanoi Sirkka-Liisa Lindquist.

Hän arvostaa ennen kaikkea Haraldia. "Kuninkaan rooli suhteessa kansaan on monipuolisempi kuin esimerkiksi Ruotsin kuninkaalla", Lindquist sanoi.

Kuningaspari osallistui myös seppeleenlaskuun Hietaniemen hautausmaalla, ja sielläkin odotti kourallinen faneja. Joensuulaisen Maili Juvosen suosikki on Sonja. "Hän on ei-aatelinen, erittäin viehättävä kuningatar. Ja on hienoa, että [kruununprinsessa] Mette-Marit on nyt hyväksytty tulevaksi kuningattareksi", Juvonen sanoi.

70-vuotiaalla Haraldilla ei ole aikomusta "jäädä eläkkeelle" ja siirtää ennenaikaisesti valtaansa kruununprinssi Haakonille.

"Meillä Norjassa ei ole tällaista perinnettä", Harald sanoi. Haakonin ei aikanaan kuitenkaan tarvitse kylmiltään nousta valtaistuimelle, sillä hän on päässyt harjoittelemaan kuninkaana oloa valtiovierailuille Britanniaan, Ruotsiin ja Tanskaan. Haakon on myös toiminut isänsä sijaisena tämän syöpäleikkaus- ja toipilasajan.

Uusi kylmä sota ei Helsingin helteessä Haraldia huolestuttanut. "Ei, en ole havainnut merkkejä uudenlaisesta kylmästä sodasta. Venäjä on havainnut olevansa suurvalta ja se on hyväksyttävä", Harald totesi.

Keskiviikkona kuninkaalliset voi nähdä esimerkiksi Esplanadilla, missä kuningaspari ja presidenttipari kävelevät Runebergin patsaalta kohti esiintymislavaa. Valtiovierailu jatkuu keskiviikkona Turussa, mistä kuningaspari palaa torstaina kotimaahan.

Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta vierailun kunniaksi Helsingissä ja Espoossa tiistaina ja keskiviikkona sekä vierailun jatkuessa torstaina Turussa. Liputus alkaa kello 8 ja päättyy kello 21.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.