sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Nuori kaahari ajoi 104 km/h tutkaan päiväkodin kohdalla

1.10.2009 20:32

KUOPIO. Lapsista varoittava liikennemerkki ja 40 kilometrin nopeusrajoitus jäivät huomioimatta 18-vuotiaalta kuljettajalta, joka torstaina iltapäivällä ajoi Kuopion Puijonlaaksossa poliisin tutkaan 104 kilometriä tunnissa. Ratsian kohdalla sijaitsee päiväkoti.

Henkilöauto jatkoi valvontapisteen ohi hiljentämättä, ja poliisin partio lähti perään.

Kuljettaja yritti koukata Taivaanpankontieltä Sammakkolammentielle vastaantulevien kaistan kautta ja liikenteenjakajan väärältä puolelta. Auto törmäsi liikenteenjakajan kivireunukseen. Oikean eturenkaan ripustukset antoivat periksi ja takarengas puhkesi. Vauhti hyytyi vasta 150 metrin päässä. Kyydissä oli kaksi nuorta miestä.

Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumiin. Poliisi määräsi kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon. Tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Vanhempi konstaapeli Marko Kilpi totesi, että tapahtumassa oli katastrofin ainekset olemassa. Mikäli auto olisi karannut kuljettajan hallinnasta, jälki olisi ollut ikävää..

Esimerkiksi ajolinjalla on tien laidassa tuhti koivu.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.