3.3.2010 5:00
Rikkaiden maiden talousjärjestö OECD arvioi, että Suomessa tammikuussa tehdyt ehdotukset työurien pidentämiseksi ovat riittämättömiä. Hallitus pyysi OECD:n lausuntoa saadakseen ulkopuolisen ja tarpeeksi arvovaltaisen arvion eläke-ehdotusten vaikuttavuudesta.
OECD arvioi muun muassa, että arvio työkyvyttömyyseläkkeiden puolittumisesta on ylioptimistinen.
OECD:n epävirallinen arvio tuli keskeisille suomalaistahoille luettavaksi alkuviikosta.
Hallitus on pyytänyt OECD:n lisäksi myös kotimaisilta asiantuntijoilta arvioita siitä, miten tehdyt esitykset vaikuttaisivat työuriin. Arviot valmistuvat tänään keskiviikkona.
HS tutustui etukäteen Etlan lausuntoon, joka on yhtä lailla tyly kuin OECD:n. Etla ei ole löytänyt työryhmien esityksestä perusteita eikä tutkimustietoa siitä, että eläkkeelle siirtymisikä voisi ehdotetuin konstein merkittävästi nousta.
"Uskottavia linjauksia ei ole saatu aikaan", Etla kiteyttää.
HS:n tietojen mukaan OECD:n mielestä Suomessa on nostettava yleistä vanhuuseläkeikää 63 vuodesta 65 vuoteen ja tukittava varhaiseläkeväylät, jos työuria halutaan saada pidemmiksi ja eläkkeellelähtöä myöhemmäksi.
Työmarkkinajärjestöt väänsivät hallituksen pyynnöstä vuoden ajan kahdessa työryhmässä ehdotuksia, joiden tarkoituksena oli pidentää suomalaisten työuria kolmella vuodella vuoteen 2025 mennessä.
Lopputulos jäi laihaksi, sillä eläkeikiä käsitellyt Jukka Rantalan työryhmä ei saanut minkäänlaista yhteistä ehdotusta aikaiseksi.
Työelämän laatukysymyksiä pohtinut Jukka Ahtelan ryhmä teki yksimielisen esityksen, jonka se väitti pidentävän työuria merkittävästi. Tämä väite ei saa minkäänlaista tukea OECD:lta. OECD pitää esityksiä sinänsä kiinnostavina, mutta järjestö ei katso voivansa tehdä niiden perusteella vastaavia laskelmia.
Etla kritisoi myös Ahtelan ryhmän raportin kirjoittamistapaa, koska Etlan mukaan Ahtelan raportista ei pysty erottamaan, mikä on ehdotus ja mikä yleistä pohdintaa. Toimenpiteisiin käytettävien resurssien määrää ei ole täsmennetty, aikataulua ei ole täsmennetty, välitavoitteita ei kerrota eikä sitäkään, mitä tehdään, jos tavoitteisiin ei päästä.
Asiantuntijoiden lyttäyksen jälkeen hallituksen täytyy nyt arvioida, miten eläkeikäasiassa edetään.
Hallitus yritti vuosi sitten yksipuolisella ilmoituksella nostaa eläkeikää 63 vuodesta 65 vuoteen, mutta ehdotus sai aikaan miltei yleislakon.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi