keskiviikko 30.7.2014 | Asta  Onnittele e-kortilla

Onyxin edustaja: Laivaa ei viedä Bangladeshiin romutettavaksi

14.12.2009 12:49 | Päivitetty: 14.12.2009 20:33

FRED TANNEAU / AFP PHOTO

Onyx-alus Brestin satamassa Ranskassa marraskuun lopulla.

Onyx-alus Brestin satamassa Ranskassa marraskuun lopulla.

Onyxiä, entistä Casino Express -autolauttaa, ei olla viemässä Bangladeshiin romutettavaksi. Näin kertoo laivan omistavan Attar Constructionin edustaja, kapteeni Jha Suomen ympäristökeskuksen tiedotteessa.

Yle Uutiset kertoi tänä aamuna, että laivan kapteeni olisi myöntänyt, että laiva viedään Bangladeshiin romutettavaksi. Aiemmin on ilmoitettu, että laiva vietäisiin Turkkiin korjattavaksi.

Onyx on vuonna 1966 valmistettu ja liki koko ikänsä Suomen ja Ruotsin välillä risteillyt autolautta. Alun perin se tunnettiin nimellä Fennia.

Vuonna 2007 alus myytiin rahtilaivaksi. Suomen ympäristöviranomaiset pysäyttivät C Expressiksi nimetyn entisen autolautan Vaasan satamaan, kun epäiltiin, että laivan ostanut Attar aikoisi viedä laivan romutettavaksi EU:n ulkopuolelle.

Marraskuussa 2009 ympäristökeskus päästi laivan matkaan, kun se sai riittävät todisteet, että jälleen uudelleennimetty laiva päätyy korjausten jälkeen Dubaihin rahtilaivaksi. Merenkulkulaitos tarkasti Vaasassa laivan merikelpoisuuden ennen sen lähtöä.

Matkan aikana, lähdettyään Britannian Portlandista, laiva joutui kovaan merenkäyntiin. Se hinattiin Ranskan Brestiin, mistä sen on Suomen ympäristökeskuksen tiedon mukaan määrä lähteä kohti Välimerta.

Brestiläinen tuomari päätti maanantaina kansainvälisen kuljetustyöväenliiton (ITF) edustajan pyynnöstä, että alus ei saa lähteä satamasta ennen kuin sen miehistön rästipalkat on maksettu.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>