8.12.2007 23:37
Lähihoitajia paremmin tienaavilla opettajilla näyttäisi olevan – ainakin vielä – pätäkkää asua suosituilla alueilla Helsingissä ja Espoossa, ihan keskustassakin.
Lähihoitajan kokonaisansiot olivat vuonna 2006 Tilastokeskuksen mukaan noin 2 044 euroa, luokanopettajan 2 871 euroa ja sosiaalityöntekijän 2 424 euroa kuukaudessa.
Opettajia asuu erityisesti Espoon pientaloalueilla, joissa heitä on yli puolitoistakertainen määrä verrattuna opettajien osuuteen kaupunkiseudun työvoimasta. Opettajia on myös esimerkiksi Lauttasaaressa, Munkkiniemen ja Haagan seudulla ja Herttoniemessä, keskustan alueista Töölössä ja Pitkän sillan pohjoispuolella.
Opettajat tuntuvat hakeutuvan alueille, joilla on imago. He näyttävät myös löytäneen Vuosaaren uudet asuinalueet Kallahden ja Aurinkolahden, joiden kehittämiseen kaupunki on satsannut 2000-luvulla.
Sosiaalityöntekijöiden asumisesta ei saatu yhtä yleispätevää karttaa kuin opettajien tai hoitajien asumisesta. Sosiaalityöntekijöitä on määrällisesti vähemmän.
He ovat levittäytyneet kuitenkin melko tasaisesti ympäri Helsinkiä, jossa sijaitsevat tärkeimmät alan työpaikat. Asuinalueista nousivat esiin Espoon Kivenlahti, Matinkylä ja Olari, Helsingin Huopalahti–Haaga-akseli ja Vallilan seutu. Vantaalla heitä asui Korsossa ja Hiekkaharjussa.
Asumisen kalleus ajaa lähihoitajat lähiöihin 8.12.2007
Asuntorahaston tuki ei riitä vuokra-asuntojen rakentamiseen 8.12.2007
TIETOKULMAValtion asuntorahasto ARA 8.12.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi