lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Osa Krp:n naistyöntekijöistä sai vuosia pienempää palkkaa kuin miehet

7.10.2007 18:36

Sukupuolten välisessä tasa-arvossa on poliisissa yhä puutteita, vaikka asiaan on viime vuosina kiinnitetty paljon huomiota.

Tuorein esimerkki on palkkasyrjintäkiista, jonka yhdeksän keskusrikospoliisissa (Krp) työskentelevää naista voitti syyskuussa Helsingin käräjäoikeudessa.

Oikeus määräsi valtion maksamaan tietoliikennepäivystäjinä työskennelleille naisille lähes 180 000 euroa tasa-arvolain mukaisena hyvityksenä ja ansionmenetyksenä. Valtio ei aio valittaa tuomiosta.

Naiset saivat vuosien ajan useita satoja euroja huonompaa palkkaa kuin kolme miestä, jotka tekivät osin samaa, mutta suppeampaa työtä Krp:n viestiliikennekeskuksessa.

Tilanne sai alkunsa vuonna 2000, jolloin Krp:hen perustettiin Sirene-toimisto hoitamaan poliisin kansainvälistä Schengen-yhteistyötä. Naiset palkattiin sen palvelukseen tietopalvelusihteereiksi.

Yksikkö muuttui samana syksynä viestiliikennekeskukseksi, kun toimisto yhdistyi Krp:n viestiliikennepäivystyksen kanssa. Päivystyksessä työskennelleillä miehillä oli useita satoja euroja parempi palkka.

Yhdistymisen jälkeen naiset alkoivat Schengen-yhteistyön lisäksi hoitaa myös viestiliikennepäivystyksen työntekijöiden tehtäviä, mutta miesten tehtävät ja palkkaero pysyivät ennallaan.

Naiset ottivat asian pian esiin työnantajan kanssa. "Lähinnä meille pahoiteltiin tilannetta. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut", yksi heistä kertoo. Ensimmäisen kirjallisen vaatimuksen palkkojen nostamisesta he jättivät kesällä 2001.

Tietopalvelusihteeri-nimikettä käytettiin yhtenä perusteluna palkan pitämiselle ennallaan. Naisille maksettiin jo paremmin kuin talon muille tietopalvelusihteereille, ja palkankorotus olisi voinut saada muutkin vaatimaan lisää.

"Meille väitettiin, ettei asialla ole nimikkeen kanssa mitään tekemistä, mutta kuitenkin siihen aina vedottiin", yksi naisista sanoo.

Työnantaja selitti palkkaeroja muun muassa erilaisilla rekrytointiperusteilla. Vuonna 2003 käyttöön tulleen uuden palkkausjärjestelmän luvattiin korjaavan tilanteen, mutta näin ei käynyt. Naiset hankkivat Suomen poliisijärjestöjen liiton kautta asianajajan keväällä 2005.

Kun oikeuteen meno alkoi näyttää väistämättömältä, naisten työn vaativuusluokituksia korjattiin elokuussa 2005. Sihteerin nimikkeistä yksi muutettiin tarkastajaksi ja loput tietoliikennepäivystäjiksi. Päivystäjien palkat pysyivät edelleen selvästi miesten palkkoja pienempinä.

Yksi naisista sanoo suoraan uskovansa, että sukupuoli on vaikuttanut syrjintään. Kaksi muuta asettelee sanansa varovaisemmin. "Neuvotteluissa olisi saattanut auttaa, jos olisi ollut mies tai poliisi."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.