2.4.2007 19:32
Kiikelin asukkaat ovat häiriintyneet puistossa juopottelusta.
OULU. Nuorison suosima illanviettopaikka Kiikelinpuisto Oulun keskustassa aiotaan sulkea kesäöiksi. Kaupungin tekninen lautakunta päättää asiasta tänään. Toteutuessaan päätös olisi valtakunnallinen ennakkotapaus.
"Puisto sijaitsee kaupungin parhaalla paikalla torinrannassa, ja nykyisellään se on häpeäpilkku. Puiston on vallannut sikailu, joten jotain on pakko tehdä", sanoo teknisen lautakunnan puheenjohtaja Taina Pitkänen-Koli.
Paljon on jo tehty. Kaupunki on valvonut aluetta videokameroin, järjestänyt alueelle vartijoita ja vienyt puistoon kuivakäymälöitä.
"Kun mikään ei riitä menoa rauhoittamaan, muuta keinoa ei jää jäljelle kuin puiston sulkeminen."
Kaupungin selvitysten mukaan puiston voi sulkea. Kiikeliin johtaville silloille asennetaan portit, jotka suljetaan perjantaina ja lauantaina kello 22 huhtikuun lopulta syyskuun alkuun.
Keskikesällä puisto pysyy kiinni vielä tehokkaammin eli myös keskiviikko- ja torstai-iltaisin sekä ydinkeskustan tapahtumien aikana ja vappuna. Porteilla seisovat vartijat päästävät alueelle vain asukkaat sekä alueella olevan vierasvenesataman käyttäjät.
Mitään todistuksia ei vaadita, vaan sisäänpääsy jää vartijoiden harkinnan varaan. Porttien rakentaminen ja vartijoiden palkkaaminen maksaa kaupungille 27 000 euroa.
Oulun poliisilla on asiasta sisäministeriön poliisiosaston tuore selvitys, jonka mukaan puistoon pääsyä ei voi kieltää. Apulaispoliisipäällikkö Juhani Saranki muistuttaa, että perustuslaki suo ihmisille vapaan liikkumisoikeuden.
"Poliisilla ei ole toimivaltaa puuttua, jos tällaiselta suljetulta alueelta pyydetään poistamaan. Puistosta pitäisi kaavoitusprosessin kautta tehdä suljettu alue, ja se tuskin toteutuu, koska paikka on keskustassa lähes ainoa, josta ihmiset pääsevät merelle."
Kiikelinpuiston sulkemisen laillisuutta selvitetään vielä 3.4.2007
Loistokas Kiikeli 2.4.2007
TAUSTAKieltää voi, mutta ei sakottaa 2.4.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi