28.10.2010 12:47 | Päivitetty: 28.10.2010 15:42
Oulu. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan OYY:n toimitiloihin tehtiin polttopulloisku torstain vastaisena yönä. Poliisin mukaan lähellä keskustaa sijaitsevan kiinteistön ulkopintaan tuli vähäisiä vahinkoja.
Poliisi löysi kiinteistön ulkopuolelta pullon kauloja, joissa oli bensiiniltä haisevaa kangasta.
Myös kiinteistön viereiseen aitaan oli spraymaalilla kirjoitettu sukupuolivähemmistövastainen teksti.
OYY arvelee, että iskun vaikuttimena oli sen viime viikkoinen kannanotto suvaitsevaisuuden puolesta.
"Uskon, että isku aika vahvasti kytkeytyy kannanottoomme", sanoo pääsihteeri Lauri Sainio.
Kannanoton taustalla oli kaupungilla tapahtuneet kaksi pahoinpitelyä, joiden vaikuttimena on Sainion mukaan mukaan ollut suvaitsemattomuus.
Poliisin mukaan kaupungissa ei ole tapahtunut järjestelmällistä vähemmistöihin kohdistuvaa väkivaltaa.
Poliisi tutkii iskua tuhotyön yrityksenä ja lievänä vahingontekona.
Asiasta kertoi ensin Ylen Oulu radio.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi