lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Riihimäen palon sammutus saatiin päätökseen

5.5.2008 16:20 | Päivitetty: 7.5.2008 9:36

Tapio Vanhatalo

Palo Riihimäellä pysäytti junaliikenteen pääradalla.

Palo Riihimäellä pysäytti junaliikenteen pääradalla.

Riihimäen matkakeskustyömaan tulipalon sammutustyöt on saatu päätökseen. Pelastuslaitoksen sammuttajat ovat päivystävän palomestarin mukaan juuri poistumassa rakennukselta, ja rakennukseen pääsevät nyt poliisin tutkijat ja rakentajan edustajat.

Riihimäen matkakeskuspalon takia suljettu naapurirakennus on otettu uudelleen käyttöön ainakin väliaikaisesti. VR pystyi avaamaan valtakunnallisen puhelinvaihteensa ja -palvelunsa aamulla normaalisti.

Yritystalossa työskentelevät lisäksi muun muassa Riihimäen tekninen virasto ja ympäristötoimi.

Tulipalo matkakeskuksen rakennustyömaalla keskeytti junaliikenteen Riihimäellä maanantaina kokonaan kolmen tunnin ajaksi. Sen jälkeenkin liikenteessä oli häiriöitä, koska pelastuslaitos oli sulkenut osan raiteista. Liikenne palasi normaaliksi tiistaiaamuna.

Palokunta sai hälytyksen tulipalosta maanantaina kello 15.43. Hallintaan se saatiin noin puolentoista tunnin kuluttua. Palo puski runsaasti mustaa savua taivaalle.

Mustan pilven keskeltä kuului lisäksi räjähdyksiä. Syynä olivat työmaalla olevat kaasupullot. Niitä ehti päivystävän palomestarin Heikki Harrin mukaan räjähtää viidestä seitsemään.

Pulloista aiheutunut räjähdysvaara hankaloitti myös palokunnan työtä. Sammuttajat eivät sen takia päässeet pitkään aikaan sisään palavaan rakennukseen.

Palon epäillään saaneen alkunsa kaasulämmittimestä, joka kaatui styroksien päälle, kertoi yksikön johtaja Hannu Lokka rakennusyhtiö YIT:stä. YIT rakentaa matkakeskusta. Tulipalo syttyi sen rakenteilla olevalla pysäköintikannella.

Matkakeskukseen on tulossa juna- ja bussiliikenteen terminaali sekä liike- ja pysäköintitiloja. Sen oli määrä valmistua marraskuussa, mutta Lokan mukaan tulipalo viivästyttää valmistumista kuukausilla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.