13.12.2010 7:03
Työstä alkaneeseen tautiin kuolee jopa parituhatta suomalaista vuodessa. Tilastoissa näkyvät vain työtapaturmat, joihin kuolee vuosittain viitisenkymmentä ihmistä, ja ammattitaudit, joihin kuolee satakunta.
Arvio kuolemien kokonaismäärästä perustuu eri tutkimuksista tehtyihin yhteenvetoihin.
Mielenterveysongelmat, tuki- ja liikuntaelinsairaudet, syöpä ja verenkiertoelinten sairaudet ovat suomalaistyöntekijöiden riesa. Stressi ja yötyö aiheuttavat sydän- ja verisuonitautien vaaraa, sanoo Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (EU-OSHA) johtaja Jukka Takala sanoo.
Hänen mielestään pitäisi kehittää sairastumisen riskien arviointia. Tärkeää olisi selvittää psykososiaaliset riskit. Jos työpaikalla ei säännöllisesti kartoiteta esimerkiksi kiirettä, tiedonkulkua ja yhteistyön tilaa, stressiä ei pystytä ehkäisemään.
Neljännes työvoimasta on jo työelämän ulkopuolella. Se on kansantaloudellisesti valtava uhraus. Paitsi, että nämä ihmiset eivät tuota mitään, toisten on tuotettava heidänkin edestään, sanoo Takala.
Takalan mukaan esimerkiksi Britanniassa lääkäri ei kirjoita pelkkää sairauslomaa, vaan arvion siitä, mitä työtä tai tehtäviä kyseinen ihminen pystyy sairauden tai ongelman aikana tekemään. Suomessa ollaan joko täysillä töissä tai kokonaan pois.
Viisi prosenttia työntekijöistä on päivittäin pois työstä.
"Hyvin johdetussa yhtiössä, jossa asiat ovat kunnossa, poissaoloprosentti on huomattavasti pienempi. Yhtiön johto, kulttuuri ja motivaatio vaikuttavat poissaoloihin suuresti."
Näihin asioihin on Takalan mukaan herätty Suomessa vasta viime aikoina, kun on pohdittu työurien pidentämistä.
Lisää aiheesta maanantain Helsingin Sanomissa
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi