lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
KUKA?

Pauli Mustonen

25.9.2006 15:44

Pauli Mustonen, 49, toimi väliaikaisena asiainhoitajana Suomen Katmandun suurlähetystössä maaliskuusta 2004.

Mustonen oli ulkoministeriön palveluksessa Suomessa ja ulkomailla vuodesta 1984 lukuun ottamatta kolmen vuoden jaksoa YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestössä FAO:ssa.

Ulkoministeriössä hän työskenteli etenkin kehitysyhteistyötehtävissä.

Koulutukseltaan Mustonen oli  puunjalostustekniikan diplomi-insinööri.

Pauli Mustonen kuoli  virantoimituksessa paluumatkalla Kanchenjungan kansallispuiston luovutustilaisuudesta. Suomi on tukenut alueen suojeluhankkeita Maailman luonnonsäätiön WWF:n Suomen-rahaston välityksellä.

Tällainen työ oli Ulkoministeriön mukaan kehitys- ja myös ympäristökysymyksiin erikoistuneen Mustosen sydäntä lähellä. Hän ei pelännyt vaikeitakaan oloja eikä koskaan epäröinyt tarttua itse toimeen. 

Pauli Mustonen oli pidetty ja osaava virkamies, jonka myönteinen ja sovitteleva luonne jätti pysyvät jälkensä työyhteisöön ja ystäväpiiriin, kerrotaan Ulkoministeriöstä. 

Hän nautti Suomen edustajana ja ammattilaisena laajaa arvostusta myös ulkomaisten kollegojensa ja Nepalin hallituksen piirissä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.