6.12.2008 6:05
Jokelan koulusurmaaja Pekka-Eric Auvinen koki internetissä ensirakkauden, joka päättyi onnettomasti. Pettymystään Auvinen purki netissä vain puoli vuorokautta ennen marraskuussa 2007 tehtyjä murhia.
Tämä käy ilmi Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen jutusta, jossa kuvataan Auvisen viimeisiä kuukausia ja elämää netissä.
Auvinen ei koskaan tavannut ulkomaalaista rakastettuaan, mutta tälle kirjoittamistaan viesteistä päätellen hänen tunteensa olivat voimakkaita. Hän tunnusti rakkautensa julkisesti YouTubessa. Siellä oli syntynyt yhteisö, jossa monet tunsivat sekä Auvisen että rakastetun.
Yhteisö todisti kolmiodraamaa, jossa pettynyt Auvinen joutui seuraamaan, kuinka hänen rakastettunsa ja tämän uusi nettipoikaystävä kirjoittivat toisilleen lemmekkäitä viestejä.
Auvisen kirjoitukset syyskuulta ja lokakuulta 2007 kertovat ankarasta pettymyksestä, mustasukkaisuudesta, nöyryytyksestä ja lopulta katkeruudesta. Hän ei päässyt ensirakkauden tuottamasta pettymyksestä yli ennen traagista tekoaan marraskuun 7. päivänä.
Kotona Jokelassa Auvinen oli yksinäinen ja erilainen nuori, mutta internetissä hänellä oli laaja ja kansainvälinen tuttavapiiri. Netissä hän oli pisteliäs keskustelija, joka julisti ajatuksiaan älykkäämpien yksilöiden ylemmyydestä, luonnonvalinnasta ja heikoimpien eliminoimisesta.
Auvisella oli netissä myös toisenlaisia ystäviä. Itseään melkein kymmentä vuotta vanhemman brittinaisen kanssa Auvinen suunnitteli tapaamista Englannissa keväällä 2008, kunhan ylioppilaskirjoitukset olisivat ohi.
18-vuotias helsinkiläistyttö taas kaipaa yhä nettiystäväänsä ja potee syyllisyyttä siitä, ettei pystynyt estämään tämän tekoa.
Lue Kuukausiliitteen juttu alla olevasta linkistä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi