28.8.2009 9:42 | Päivitetty: 28.8.2009 11:22
Lastensuojelujärjestö Pelastakaa lapset ry kehottaa vanhempia välttämään lasten kuvien julkaisemista avoimilla internetsivuilla. Järjestön mukaan kuvat ovat vaarassa joutua vääriin käsiin.
"Toisessa yhteydessä, esimerkiksi seksuaalissävytteisten kuvien rinnalla kuva vähäpukeisista lapsista uimarannalla voi joidenkin silmissä saada aivan toisenlaisen luonteen", tiedotteessa sanotaan.
”Meillä on huoli siitä, että lasten kuvia levitellään toisenlaisiin tarkoituksiin kuin on tarkoitettu", järjestön nettiturvallisuustyön päällikkö Mari Laiho jatkaa.
Lasten kuvia voi silti huoletta julkaista, jos muistaa rajata kuvien katselijat. "Moni vanhemmista ei hoksaa, että kuvien katselua voi rajata", Laiho muistuttaa.
Myös nettikirjoitteluun on järjestön mukaan syytä kiinnittää huomiota, kun aiheena on lapset. Tiedot voivat pysyä verkossa vuosia esimerkiksi työnantajien tai lasten itsensä luettavissa.
Laihon mukaan ennen julkaisua onkin hyvä miettiä, mitä tietoa haluaisi itsestään internetiin.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi