perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Perheväkivalta ja lupaongelmat ajavat thainaisia maan alle

Poliisilta odotetaan auttamishalua ja inhimillisyyttä lupapolitiikkaan
Miehet eivät aina ymmärrä, että thainaisen pitää auttaa vanhempiaan

17.5.2009

Thaimaasta Suomeen tulleista naisista jopa puolet elää "maan alla" yhteiskunnan suojaverkkojen ulkopuolella, ilmenee sisäministeriön tuoreesta thainaisten sopeutumista koskevasta raportista.

Suuri osa noin 800-1200 naisen joukosta nauttii ilmeisesti tyytyväisen kotirouvan elämästä. Sadat naiset elävät kuitenkin joko väkivaltaisen miehen armoilla tai seksityöläisenä hieromalaitoksessa.

Arviolta joka kymmenennellä naisella ei ole vakituista asuntoa, raportissa todetaan. Osalla heistä ei ole edes oleskelulupaa.

Sisäministeri Anne Holmlund (kok) pyysi yli kaksi vuotta sitten nousseen hieromalaitoskohun jälkeen selvitystä siitä, mitä thainaisten aseman parantamiseksi voidaan tehdä.

"Silti vieläkään ei tiedetä, kuinka moni on aidosti syrjäytynyt", myöntää raportin kirjoittaja, ylitarkastaja Tiina Pesonen.

Avioliiton kautta tulleet eivät pääse mukaan virallisiin kotouttamistoimiin, ja usein naisten puolisot jopa tahallisesti estävät vaimojaan sopeutumasta, ministeriön raportissa todetaan.

Perheväkivalta on raportin mukaan thaimaalais-suomalaisissa perheissä yleistä. Se on myös yksi syy, miksi thainaisia päätyy seksitöihin hierontapaikkoihin. Naiset pelkäävät erota, koska he pelkäävät menettävänsä oleskelulupansa. Siksi he menevät mieluummin maan alle, varsinkin jos heillä on lapsia. Lapset jäävät erossa yleensä miehelle.

Naiset eivät yleensä tiedä, että eron jälkeen uuden oleskeluluvan voi saada lasten, tai muiden painavien inhimillisten syiden perusteella.

Poliisilla on myös ollut eriäviä näkemyksiä siitä, mikä on lupaviranomaisen velvollisuus auttaa vaikeuksiin joutuneita. Helsingin Sanomien tietojen mukaan poliisijohdossakin moni ajattelee, että kun luvan myöntämisperuste katoaa, lupakin katoaa.

Maahanmuutto-osaston raportissa ehdotetaan, että jos poliisi toimisi pontevammin ja auttaisi perheväkivaltaa kohdanneita naisia sekä saamaan apua että uuden oleskeluluvan, naiset eivät ehkä päätyisi seksityöläisiksi hierontapaikkoihin.

Myös vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää esitti poliisille jo viime syksynä toivomuksen, että lupakäytäntöä yhtenäistettäisiin ja poliisin herkkyyttä katsoa lain sallimissa rajoissa myös asioiden inhimillistä puolta tähdennettäisiin.

Poliisiosaston on ollut määrä ohjeistaa asiassa lupia myöntäviä paikallispoliiseja, mutta mitään ei ole tapahtunut.

Kuluneella viikolla, vt. lupahallintopäällikkö Minna Gråsten ilmoitti, että paikallispoliiseille tehdään ohjeistus toukokuun loppuun mennessä. Helsingin Sanomat oli aiemmin kysynyt poliisiosastolta useaan kertaan, mitä poliisi on tehnyt haavoittuvassa asemassa olevien thainaisten auttamiseksi. Gråsten myöntää, että poliisissa pitäisi olla nykyistä enemmän herkkyyttä nähdä perheväkivallan uhreiksi joutuneiden tilanteita.

Thainaisten kokemasta perheväkivallasta lisensiaattityönsä tehnyt turvakodin sosiaalityöntekijä Miira Hartikainen vahvistaa, että väkivalta on thaimaalais-suomalaisissa avioliitoissa yleistä.

Suomalaiset puolisot eivät esimerkiksi läheskään aina ymmärrä, että naisen odotetaan lähettävän rahaa kotimaahan sukulaisille. Miehet eivät aina tiedä, että avioliitto ulkomaalaisen kanssa on vaatimattomista oloista tulevien naisten ja heidän perheidensä yhteinen projekti.

Näin hankitaan usein rahaa naisen vanhempien vanhuuden toimeentuloon Thaimaassa. Yleensä rahoilla halutaan rakentaa talo, jossa on tilaa koko perheelle.

Jopa naimisissa olevat naiset päätyvät miehensä tietämättä tai joskus tietäenkin hierontapaikkoihin ansaitsemaan kotiin lähetettäviä rahoja.

Monikansallisten naisten Monika-järjestössä thaimaalaisia naisia EU:n rahoituksen turvin vaikeuksiin joutuneita maannaisiaan auttava projektityöntekijä Vanitsi Tirkkonen kertoo, että hänen tapaamistaan naisista kukaan ei halua olla hierontapaikoissa töissä. Seksityö vie heitä kuitenkin entistä enemmän yhteiskunnan ulkopuolelle.

Seksityöläisiä auttavassa Pro-tukipisteessä thainaisten kanssa työskennellyt Minna Huovinen sanoo, että heidän asiakkaikseen tulevien naisten elämä on jo melko solmussa. He ovat joutuneet joskus omankin yhteisönsä ulkopuolelle ja ovat todella yksin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.