14.6.2009 15:25 | Päivitetty: 15.6.2009 0:31
Herlinin teollisuussuvun perijä Minna Nurmisen sieppauksesta epäiltynä on Helsingin Sanomien saamien tietojen mukaan 44-vuotias turkulaisjuristi Juha Turunen.
Turkulaismies on koulutukseltaan oikeustieteen lisensiaatti.
Hänellä on ollut lukuisia määräaikaisia toimia Turun yliopistolla, minkä lisäksi hän on toiminut lakimiehenä myös KPMG-yrityksessä sekä turkulaisessa asianajotoimistossa.
Turunen on myös mukana tietokoneiden ja niiden oheislaitteiden tukkukauppaa tekevässä yrityksessä.
Turunen on opiskellut sekä Turussa että Tukholmassa ja ilmoittaa ansioluettelossaan puhuvansa erinomaisesti suomea, ruotsia ja englantia. Kielirepertuaariin kuuluvat myös viro, kreikka ja ranska.
Hänen harrastuksiaan ovat olleet aikido, tarkkuusammunta, vapaapalokuntatoiminta ja pienoislennokit. Epäilty on käynyt myös lukuisia vartiointi- ja turvallisuusalan kursseja. 1990-luvulla Turunen työskenteli kahtena kesänä vartijana Turun keskusvankilassa.
Turusella on kolme lasta, ja entisen työnantajan mukaan hän on eroamassa vaimostaan.
Entinen työnantaja kuvailee epäiltyä ”osaavaksi ja pidetyksi kaveriksi”. Turunen oli mukana myös Turun yrittäjien hallituksessa, jonka jäsenet kieltäytyivät kommentoimasta omalla nimellään sieppausepäilyä Helsingin Sanomille.
Useimpien mielestä epäily vaikutti ”järkyttävältä” ja ”uskomattomalta”.
Professori Ari Saarnilehto työskenteli muutama vuosi sitten Turusen kanssa Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.
”Pidän tätä hyvin kummallisena tekona”, Saarnilehto toteaa.
Viime ajat Turunen on työskennellyt yliopiston rehtorinvirastossa.
”Tämä oli totaalinen yllätys, hyvin erikoinen ja odottamaton tapahtuma”, sanoo yliopiston rehtori Keijo Virtanen.
Juha Turunen oli ehdolla vuoden 2008 kuntavaaleissa Sdp:n listoilla. Hän sai 89 ääntä eikä mennyt läpi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi