perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Pietarin oikeus: Viipurin tonttikiista on valtioiden välinen asia

24.1.2008 20:46

PIETARI. Suomalaismiehen yritys saada takaisin isänsä ennen sotia Viipurissa omistama tontti sai torstaina yllättävän käänteen.

Tapausta pohtinut pietarilainen tuomioistuin totesi, ettei asia kuulu lainkaan siviilioikeuden piiriin, vaan on valtioiden välinen kysymys.

Istuntoa seurasivat venäläisten televisiokanavien kuvausryhmät.

"Pariisin rauhansopimuksessa 1947 Suomi luopui kaikista vaatimuksista alueeseen. Koska tontti tuli Neuvostoliiton omaisuudeksi kansainvälisellä sopimuksella, asian käsittely siviilioikeudessa lopetetaan", mustaan kaapuun pukeutunut tuomari Olga Kulikova sanoi.

Aiemmin Viipurin piirioikeus oli katsonut jutun kuuluvan päätäntävaltaansa ottamalla sen käsittelyynsä.

"Tämä oli hyvä päätös. Nyt voimme viedä asian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen", 82-vuotiaan suomalaismiehen asianajaja Kari Silvennoinen iloitsi.

Jotta ihmisoikeustuomioistuin ottaisi jutun käsittelyyn, kantajan edustajat saattavat joutua vielä valittamaan torstain päätöksestä.

"Valituslupaa ei välttämättä kuitenkaan myönnetä", Silvennoinen arveli.

Tuomarit katsoivat, ettei suomalaisella ole omistusoikeutta tonttiin, koska Karjalan luovutuksen yhteydessä alueella astui voimaan Neuvostoliiton laki.

"Perustuslaki vuodelta 1936 määritti kaiken maan valtion omaisuudeksi", päätöksessä todetaan.

Venäjän nykylain mukaan aikanaan kansallistettua omaisuutta ei palauteta. Suomalaismiehen venäläisen asianajajan Vasili Davydovin mukaan tonttia ei ole voitu kansallistaa.

"Vladimir Lenin antoi kansallistamista koskevan määräyksen vuonna 1917, mutta päämiehemme isä osti tontin vasta vuonna 1923", hän sanoo.

Maakiistat vanhenevat Venäjällä kolmessa vuodessa. Suomalaismiehen edustajien mukaan juttu pitäisi silti käsitellä, sillä kantaja on iäkäs ja ulkomaalainen henkilö, joka ei ole ollut selvillä Venäjän laeista. Tontilla ollut talo tuhoutui sodassa. Paikalla on nykyään leikkipuisto.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.