lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla
TAUSTA

"Piiloköyhyys" on lisääntynyt

9.8.2008 9:48

Piiloköyhyys näyttää lisääntyvän Suomessa. 2000-luvun alussa sosiaalietuuksia jätti hakematta noin kuusi prosenttia niihin oikeutetuista. Nyt näitä tilastoista pois jääviä "piiloköyhiä" on jo noin kymmenen prosenttia, ilmenee Kelan ja Turun yliopiston tutkimuksesta.

Toimeentuloluukulle hakeutumista voi estää esimerkiksi leimautumisen pelko. Mielipidemittausten mukaan noin 60 prosenttia suomalaisista pitää toimeentulotuen saajia syrjäytyneinä.

Joukossa voi olla myös "elämäntapaköyhiä", mutta suurin osa on varmasti ihmisiä, jotka eivät osaa hakea monimutkaisia etuuksia, sanoo tutkimusprofessori Olli Kangas Kelasta.

Vaikeinta on toimeentulotuen hakeminen, mutta myös Kelan etuuksia jää hakematta.

Suurimmassa putoamisvaarassa Kankaan mukaan ovat mielenterveyspotilaat, koska heille etuuksien hakeminen on erityisen vaikeaa.

Varsinkaan avohoito ei nykyään tarjoa riittävästi tukea taloudellisten asioiden hoitamiseen. Ihmisiä on jätetty heitteille kävelyterapiaan.

Tutkimuksen aineisto on kerätty vuonna 2005, mutta tilanne on tuskin muutamassa vuodessa muuttunut, koska järjestelmää ja hakumenettelyä ei ole mitenkään yksinkertaistettu, uskoo piiloköyhyyden syitä parhaillaan tutkiva Susan Kuivalainen Turun yliopistosta.

Vielä julkaisemattomassa tutkimuksessa selvitetään muun muassa ihmisten asenteita toimeentulotuen saajia kohtaan. Alustavat tulokset näyttävät kiistatta, että asenteet tuen saajia kohtaan ovat muuttuneet.

"Suurempi osa katsoo, että he ovat todella avun tarpeessa ja pienempi osa pitää heitä laiskoina tai vilpillisinä", sanoo Kuivalainen.

Kelassa selvitetään parhaillaan, kuinka laajaa piiloköyhyys todella on, ja ketkä jättävät etuutensa hakematta.

Kangas arvelee, että toimeentulotuen siirto Kelaan voisi helpottaa tuen hakemista, nopeuttaa käsittelyä sekä vähentää väliinputoamisia, kun pallottelu Kelan ja kuntien välillä jäisi pois.

Hän uskoo, että myös oikeudenmukaisuus lisääntyisi, nykyisinhän joissain kunnissa rahaa jaetaan anteliaammin ja toisissa kitsaammin.

"Joitakin vuosia sitten toimeentulotuen siirrosta Kelaan kiisteltiin kiihkeästi, mutta silloin poliittista tahtoa siirtoon ei kuitenkaan löytynyt. Saa nähdä onko tilanne nyt toinen", Kangas pohtii.

STT

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.