perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Piispa Irja Askola sai vedenvihreän kaavun

7.9.2010 11:43

Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Irja Askolan uusi kaapu on täynnä symboliikkaa.

Irja Askolan uusi kaapu on täynnä symboliikkaa.

Ensi sunnuntaina Helsingin hiippakunnan piispaksi vihittävän Irja Askolan vedenvihreä piispankaapu julkistettiin tiistaina. Kaapu, hiippa ja stolat on tehty villasta ja silkistä.

"Veden symboliikka tuli aiheeksi ihan itsestään", kertoi Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun professori Päikki Priha. Asun suunnittelu lähti keskusteluista Askolan kanssa Helsingin tuomiokirkossa, jossa uusi piispa ottaa kaavun ensimmäistä kertaa käyttöön sunnuntaina.

"Kevyt, valoisa, lempeä, vedenvihreä", Priha kuvaili luomustaan, jonka kesän aikana toteutti taideompelija Riitta Ojala. Työ oli helteen takia haasteellista ja vaati ahkeraa käsien pesua, sillä silkki vaurioituu herkästi tahmaisista sormista. Kaapua tiistaina esitellyt Tuomiokirkon ylivahtimestarikin oli varustautunut käsinein.

Kaapu on täynnä symboliikkaa. Kiinnitysosan keskellä on kahdeksankulmio, joka on vanhin kastemaljan muoto. Selkäkilvessä on kirjottuna sateen vihmontaa. "Juomavesi, pesuvesi, merivesi, järvet, lähteet, purot, sadepisarat, kalavedet, kasteluvesi", Priha luetteli jokapäiväiseen elämään kuuluvia vesiä.

Kaavun etureunuksiin on kirjailtu 12 simpukkaa. Helmisimpukka on neitsyt Marian symboli, ja Johannes Kastaja käytti simpukkaa kastaessaan ihmisiä.

Piispanhiipassa on vanha hopearisti, johon on upotettu kolmea erisävyistä meripihkaa, joka on kuin "aineellista auringon hehkua".

Piispankaavun kaksi stolaa, vihreä ja valkoinen, on koristeltu ankkuriristein. Niissä voidaan nähdä kuunsirppi Marian symbolina.

Professori Päikki Priha on suunnitellut kirkollisia tekstiilejä 1980-luvun alusta. Taideompelija Riitta Ojalan kanssa Priha on tehnyt yhteistyötä jo lähes 30 vuotta. Ojala on ommellut muun muassa Eero Huovisen piispankaavun.

Flash toistinta ei löytynyt.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.