27.10.2008 19:49
Tampereen piispa Matti Repo vaatii, että käännytyspäätöksen saanut iranilainen Ibrahim Palani saa jäädä Suomeen. Tampereen helluntaiseurakunta pohtii, tarjoaako se turvapaikan Paninille, kertoo Kotimaa-lehti verkkosivuillaan.
Palani, 27, on Suomessa ollessaan kääntynyt muslimista kristityksi. Vetoomuksessa todetaan, että Helsingin hallinto-oikeuden päätös palauttaa Palani Iraniin vaarantaa tämän turvallisuuden. Iranissa on parhaillaan suunnitteilla laki, jonka mukaan islamista pois kääntymisestä voi saada kuolemanrangaistuksen.
Kotimaa-lehden mukaan Revon lisäksi vetoomuksen käännyttämisen peruuttamisesta ovat allekirjoittaneet muun muassa kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen ja puoluesihteeri Sari Essayah. Listalla on yhteensä kymmenen evankelisluterilaisen kirkon, helluntaiseurakunnan ja kristillisdemokraattien edustajaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi