28.12.2007 19:55
tampere. Pirkanmaalla on herännyt keskustelu siitä, pitäisikö Nokian vesikriisiä kutsua vastaisuudessa Pirkanmaan vesiepidemiaksi.
Tampereella ilmestyvä Aamulehti kertoi asiasta sanatarkasti perjantain pääuutisessaan näin:
Lehden perustelu viittaa siis siihen, että kun netinkäyttäjä hakisi esimerkiksi hakukone Googlella tietoa puhelinvalmistaja Nokian tuotteista, hän päätyisi sivuille, joilla käsitellään Nokian vesiongelmia.
Nopean Google-kokeilun perusteella ihan näin ei asia ole, tai sitten tiedonhakija ei oikein tiedä, mistä haluaa tietoa.
Esimerkiksi Aamulehden keskustelupalstalla nimipähkäilyyn otti osaa usea lukija.
"Kaupunki voi omassa tiedotuksessaan puhua Pirkanmaan vesikatastrofista niin paljon kuin haluaa, mutta käsittääkseni vapaassa maassa media raportoi aivan niin kuin haluaa ja asioiden oikeilla nimillä", kirjoitti yksi.
"Se ei ole mikään Pirkanmaan vesikatastrofi vaan teidän nokialaisten ihan ikiomaa kohellusta!" totesi toinen.
Nokian kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seppo Kallio sanoo kuulleensa termin Pirkanmaan vesiepidemia ensimmäisen kerran torstai-iltana, jolloin valtuusto käsitteli vesiongelmaa.
"Jos asiaa ajatellaan tämän yrityksen kannalta, niin on varmasti hyvä. Muistan, että viikkoja sitten jossakin ulkomaisessa talouslehdessä olisi Nokian vesikriisi ja Nokia-yhtiö yhdistetty toisiinsa. Emme me missään tapauksessa halua tällaisen tietoliikennetekniikkajätin nimeä tahrata sillä, että meillä on paikkakunnalla sattunut ikävä tapahtuma", Kallio sanoo.
Itse hän aikoo käyttää yhä termiä Nokian vesikriisi.
Matkapuhelinvalmistaja Nokia sen sijaan uskoo ihmisten kykyyn erottaa Nokian kaupunki ja yritys toisistaan esimerkiksi tietohakuja tehdessään.
"Meille ei ole tullut mitään kyselyjä tästä asiasta Suomesta tai ulkomailta", sanoo Nokian viestintäjohtaja Arja Suominen.
"Ihmiset huomaavat kyllä nopeasti, että on kaksi eri Nokiaa."
Infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio tietää taustan termille Pirkanmaan vesiepidemia. Se sai alkunsa ennen joulua kaupungin koolle kutsumassa asiantuntijakokouksessa, hän muistaa.
"Muistaakseni Nokian kaupunki oli hoksannut kiinnittää huomiota siihen, että tilanne leimaa Nokiaa, puhelimia ja ties mitä", Lumio sanoo.
"Sovimme, että käytämme nimitystä Pirkanmaan vesiepidemia projektista, jossa selvitetään mitä oikeasti on tapahtunut ja kuinka monelle."
Se on tieteellinen projekti, joka aikanaan julkaistaan kansainvälisesti ja siksi yksi ja yhteinen termi on Lumion mukaan tarpeen muun muassa hakusanan kannalta. Tapahtumapaikalla ei ole niin suurta merkitystä, kun epidemiaa pohditaan tiedepiireissä, hän muistuttaa.
"Pirkanmaa kestää paremmin leimautumisen, koska se on iso yhteisö. Minusta se tuntuu kohtuulliselta, ei siinä yritetä peitellä mitään."
Nokialaiset arvostelevat kaupunkinsa johtoa 29.12.2007
Nokialaiset ryhtyivät hakemaan korvauksia 28.12.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi