20.8.2010 19:20
Suomessa on nyt todettu toistakymmentä sellaista tapausta, joissa lasten sairastumisen narkolepsiaan epäillään olevan yhteydessä sikainfluenssarokotuksiin tai podettuun sairauteen. Uusia tapauksia tulee tutkittaviksi koko ajan.
Kohu on aiheuttanut kyselyjä lääkärien vastaanotoilla. "Jos lapset vaikuttavat väsyneiltä, pitää ensin tarkistaa, nukkuvatko he tarpeeksi", opastaa neurologi Outi Saarenpää-Heikkilä Tampereen Yliopistosairaalan lastenklinikalta.
"Jos lapsi on aiemmin ollut pirteä mutta alkaa potea erittäin voimakasta väsymystä ja nukahdella oudoissa paikoissa tai heräillä yöllä, pitää lähteä lääkäriin", hän opastaa.
Sairauteen kuuluva katapleksia voi aiheuttaa sen, että jalat menevät alta esimerkiksi naurunpuuskan tai muun tunteenpurkauksen aikana.
Virallinen haittavaikutusepäily Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa on tehty vasta neljästä tapauksesta, korostaa THL:n erikoistutkija Hanna Nohynek. Tapausten lisääntyminen voi hänestä johtua jostain muustakin syystä.
Yhteys tutkitaan kuitenkin perusteellisesti. Perjantaina viranomaiset päättivät käydä läpi kaikki sairaaloitten ilmoittamat narkolepsiatapaukset ja niiden mahdolliset yhteydet rokotuksiin tai sairastumisiin. Ensi viikolla päätetään, keskeytetäänkö lasten ja nuorten Pandemrix-rokotukset selvitysten ajaksi. Aikuiset voivat edelleen ottaa sikainfluenssarokotuksen.
Joiltain sairastuneilta on jo tutkittu heidän kudostyyppinsä, jonka on havaittu olevan samanlainen kuin yleensäkin narkolepsiapotilailla.
IS: Dosentti Markku Partinen vaatii sikainfluenssarokotusten keskeyttämistä 23.8.2010
THL: Sikainfluenssarokotusten lopettamista pohditaan tiistaina 21.8.2010
Aamulehti: THL tiesi jo toukokuussa narkolepsiaepäilyistä 21.8.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi