sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Pisa-menestys tuo nyt vieraita Suomen ulkomaankouluihin

15.12.2007 20:00

Sirpa Räihä / HS

Aurinkorannikon suomalaisen koulun pihalta Fuengirolassa on lähetetty monia suoria tv-lähetyksiä viime viikkoina. Lokakuussa avattua lukiota käyvät myös Henna Turtiainen (vas.) ja Linda Haikkola.

Aurinkorannikon suomalaisen koulun pihalta Fuengirolassa on lähetetty monia suoria tv-lähetyksiä viime viikkoina. Lokakuussa avattua lukiota käyvät myös Henna Turtiainen (vas.) ja Linda Haikkola.

Suomen kolmas peräkkäinen huippusijoitus koululaisten Pisa-osaamisvertailussa on aiheuttanut vierastulvan Suomen ulkomaankouluihin.

"Täällä on nyt todellinen invaasio suomalaiselle koululle. Monet tv-kanavat, pari radioasemaa, useita lehtiä El Pais mukaan lukien ovat tehneet meistä ohjelmia ja juttuja", kertoo Aurinkorannikon suomalaisen koulun rehtori Juha Helvelahti.

Espanjalaisia ovat kiinnostaneet tutut kysymykset: mikä on suomalaisen koulutusjärjestelmän salaisuus, miten koulu kirjoineen ja aterioineen voi olla kaikille ilmainen, miksi oppilaita ei jätetä luokalle ja miksi pikkulastenkin opettajat ovat maistereita.

Suomalaisittain erikoisemmalta kuulostaa ihmettely taito- ja taideaineiden runsaudesta. "Käsitöitä ja kotitaloutta ei tunneta täkäläisessä koulusysteemissä. Kaikki haluaisivat nähdä näitä oppitunteja", Helvelahti kertoo.

Espanjalaisia kiinnostavat myös tehokas oppilashuolto ja koulussa opetettavien vieraiden kielten suuri kirjo, ja toisaalta vähäinen kotitehtävien määrä. "Varsinkin yksityisissä espanjalaiskouluissa läksyjä annetaan erittäin paljon, ja niiden tekemiseen ja tarkastamiseen menee tuntikausia", Helvelahti vertaa.

Espanja sijoittui uusimman Pisa-vertailun pääosiossa eli luonnontieteissä 57 maan joukosta sijalle 31. Heikoiten pärjäävä osa oli Andalusia.

Sen sijaan Viro, jossa on kaksi suomalaiskoulua, menestyi nyt hyvin ja tuli yhdessä Japanin kanssa viidenneksi Suomen, Hongkongin, Kanadan ja Taiwanin jälkeen.

Tallinnan suomalaiskoulussakin riittää ulkomaisia vieraita esimerkiksi Japanista ja Saksasta. Ulkomaalaisia kiinnostavat myös erot suomalaisen ja virolaisen koulujärjestelmän välillä. "Se voisi olla yksi teema seuraavilla ulkomaankoulujen kehittämispäivillä", ehdottaa rehtori Virpi Husu.

Moskovan suomalaiskouluun jo aiemmat Pisa-vertailut ovat tuoneet muiden muassa japanilaisia ja italialaisia opettajia. "Etenkin japanilaiset ovat ihmetelleet työpäiviemme lyhyyttä ja sitä, miten näin vähällä tuntimäärällä voimme saavuttaa niin hyviä tuloksia", rehtori Ilkka Lindberg kertoo.

"Olemme puhuneet myös ilmapiiristä, opettajien ja oppilaiden rennommasta suhteesta ja koulun joustokyvystä reagoida heti, kun tarve vaatii."

Suomessa on järjestetty jo kolme Pisa-konferenssia ja ensi kevääksi on suunnitteilla uusi. Opetushallituksen mukaan Suomessa on lisäksi vieraillut yli tuhat "Pisa-turistia" vuodessa.

"Valtava määrä pyyntöjä", pääjohtaja Kirsi Lindroos kuvaa eri maiden yhteydenottoja saada omia, räätälöityjä seminaareja "suomalaisesta koulutustuotteesta".

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.