3.8.2008 19:47
Tarjoilija Marjo Ihalempiä laittaa terassia kuntoon Hotel Lakselvissa.
Lakselv. Kokki ja tarjoilija ovat kymmenen kärjessä, kun puhutaan työvoimapulasta Suomessa. Alan reppureita kaivataan Lappiin syksyllä ja talvella. Kesäksi työvoima siirtyy Etelä-Suomeen, osa jäädäkseen. Nyt reppureille on lavenemassa toinenkin kesäväylä, Pohjois-Norjan Finnmarkin maakunnan pienet hotellit.
"Emme halua viedä Suomen työntekijöitä, vaan antaa heille työtä, kun Lapissa on hiljaista", Lakselv-hotellin johtaja Odd-Jarle Johansen kertoo.
Pätkätöihin toivotaan satoja suomalaisia.
"Kyllä tuollaisella määrällä olisi jo merkitystä työvoiman saatavuudelle", miettii yrittäjäjärjestö Matkailu- ja ravintolapalvelut ry:n tutkimusjohtaja Heikki Lankinen.
Neljäntuhannen asukkaan Lakselvissä ja muualla Norjassa vallitsee Suomen tavoin hotelli- ja ravintola-alan työvoimapula.
"Etsin koko ajan töitä Suomesta, mutta palkat ovat huonot", tokaisee puumalalainen Ari Vilpponen viritellessään sinistä perhoa keskellä Lemmijokea pohjoisnorjalaisessa Lakselvin kunnassa. Toukokuussa hän sai vakituisen kokin paikan Lakselv-hotellista.
"Olen kiertänyt Norjassa jo kuusi vuotta. Vaimo ja poika asuvat Suomessa."
Viisikymppisen Vilpposen vaakakuppi kallistui Norjaan, sillä tuntipalkka on kuudesta kymmeneen euroa Suomea parempi. Kuukausitasolla voi tienata jopa yli kaksi kertaa enemmän kuin kotimaassa.
Lakselv-hotelliin on palkattu kesäksi myös kaksi suomalaista tarjoilijaa. Ivalolaiset Marjo Ihalempiä ja Mari Lukkari ovat nelikymppisiä naisia.
He saivat pestin Pohjois-Norjaan suoraan Saariselältä tammikuussa, kun Finnmarkin pienet hotellit järjestivät ensimmäisen työhönottotilaisuutensa Suomessa.
Pelkästään Finnmarkiin haluttaisiin kaksisataa hotelli- ja ravintola-alan ammattilaista. Haaviin jäi nyt kolmekymmentä ihmistä.
"Sain valita neljän paikan väliltä", kertoo Ihalempiä.
Lakselv-hotelli sekä toinen norjalainen yritys ovat tarjonneet jatkosopimusta.
"Katsotaan palkka seuraavaksi", Ihalempiä miettii.
Yleensä hommia tehdään tauotta viikkoja. Sen jälkeen lomaillaan koti-Suomessa. Ari Vilpponen kertoo urakoineensa alkukesästä kuusi viikkoa. Vapaapäiviä oli yksi.
"Aloitin talonmiehen hommissa seitsemältä, menin kokin välivuoroon yhdeksitoista ja jatkoin iltavuoroon", kertoo Vilpponen. Putken jälkeen koitti viikkojen juhannusloma.
Paikalliset tekevät usein lyhennettyä työviikkoa.
"Norjalaiset haluavat sekä hyvää palkkaa ja paljon vapaa-aikaa", harmittelee Lakselv-hotellin johtaja Odd-Jarle Johansen.
Norjan elinkustannukset ovat Suomea korkeammat, mutta usein työnantaja tarjoaa katon ja murkinat halvemmalla. Lakselv-hotellin työntekijät maksavat majoituksesta viisikymmentä euroa kuukaudessa ja saavat eurolla päivän ateriat.
Muutaman kilometrin päässä sijaitseva Porsanger Vertshus antaa huoneen ja ruuan ilmaiseksi kaukaisille työntekijöilleen. Oululainen 26-vuotias Janne Laukkanen vietti Norjassa ensin yhden kesän ja palasi takaisin vakituiseksi keittiömestariksi. Hän tekee työtä kuukauden ja lepää saman verran.
"Puhun täällä enimmäkseen englantia. Norjaa olen oppinut pikku hiljaa", Laukkanen kertoo. Myös ruotsilla pärjää.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi