torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Pohjoisessa taisteltiin yöjunapaikoista

16.4.2010 11:18

Epätoivoista tiedon etsintää perutuista lennoista, ja autolla suhaamista ympäri Lappia yöjunien perässä. Näin kuvailivat kulunutta vuorokauttaan pohjoisesta saapuneet junamatkustajat Helsingin Rautatieasemalla perjantaiaamuna.

Kolarin ja Kemijärven yöjunat varattiin täyteen, kun tuhkapilvet estivät kaikki lennot Pohjois-Suomesta Helsinkiin. Matkustavat kertoivat, että pelkän seisomapaikan saaminen junaan oli työn takana.

"Kolarissa oli hirveä jono. Juna myöhästyi ja sen takia junanvaihtosuunnitelmamme Tampereella menivät sekaisin", valitti espoolainen Sampo Smeds.

Hän oli kahden työkaverinsa kanssa seminaarissa Levillä, ja porukan piti lentää Helsinkiin torstaina.

Finnairin ja VR:n verkkosivut jumiutuivat, joten kolmikolla oli vaikeuksia selvittää korvaavia yhteyksiä.

Smedsin kollegan Risto Puolanteen kotiväki ei ensin uskonutkaan selitystä, että islantilainen tulivuori estää paluun laskettelukeskuksesta.

"Aluksihan se näytti hyvältä. Tuli ylimääräinen lomapäivä. Lähdettiin uudelleen mäkeen", Smeds jatkoi.

Levillä lomailleet vihtiläisveljekset Thomas ja Nicklas Grönholm eivät ehtineet Kolarin junaan. He matkustivat Rovaniemelle, josta saivat juuri ja juuri istumapaikat toiseen yöjunaan.

"Konduktööri sanoi, että juna on 25 prosenttia ylibuukattu. Kemissä porukkaa jäi jopa laiturille", Thomas kertoi.

Veljekset kuulivat ilmatilan sulkemisesta vasta raahatessaan laukkujaan taksiin Levillä.

"Luultiin ensin aprillipilaksi."

Eräille Helsinkiin pääsy junalla oli vasta välietappi.

"Jumissa ollaan", huokasi belgialainen Cris Hendrikx Rautatieaseman lipunmyyntitiloissa.

Hän oli tuttavineen patikoimassa Ivalossa, kun tuhkapilvet pöllähtivät Suomen taivaalle. Turistit vaihtoivat lentonsa bussiin, matkasivat Rovaniemelle ja hyppäsivät yöjunaan. Jatkolennosta Belgiaan heillä ei ollut mitään hajua.

"Finnairin toimistolta ei vastata puheluihin. Odottelemme, että se aukeaisi. Toivon, että pääsisimme kotia kohti jo huomenna", Hendrikx mietiskeli.

Yksi porukan jäsenistä aikoi ottaa lautan Saksaan, ja matkata sieltä junalla Brysseliin.

"Noh, tämä on vain elämää. Luonnonkatastrofeja kun vertaa, niin kyllä Haitissa on paljon pahempi tilanne. Onneksi emme ole siellä", Jac Loosveldt lisäsi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.