6.11.2008 19:15
Eri auttamistahot eivät aina tavoita poikia, koska poikien tapa ilmaista itseään askarruttavia ongelmia voi olla hyvinkin raju.
Näin arvioi Poikien puhelinta pyörittävän Väestöliiton projektikoordinaattori Samuli Koiso-Kanttila Helsingissä torstaina.
"Pojat ilmaisevat hätäänsä usein tavalla, joka ei ole sisäsiisti", Koiso-Kanttila sanoo.
Soitot elokuussa 2007 avattuun palveluun ovat lisääntyneet vuodessa selvästi.
Lokakuussa 2008 puhelimeen soitettiin yli 1 800 kertaa, kun vuotta aiemmin puheluja tuli muutama sata.
Soittajien keski-ikä on noin 14 ja puoli vuotta. Palvelu on tarkoitettu alle 20-vuotiaille miehille.
Yleisimmät keskustelunaiheet liittyvät seksuaalisuuteen. Myös kiusaaminen ja väkivalta ovat yleisiä puheenaiheita.
Puheluista noin kaksi kolmasosaa sisältää jonkinlaista huumoria. Moni huutaa kysymyksensä kaoottisena tulvana, koska siten asioihin saa etäisyyttä, palvelukehittäjä Joonas Kekkonen kuvaa.
Kauhajoen tapahtumat näkyivät palvelussa noin sadan puhelun piikkinä.
"Puheluista selvästi tavallista suurempi osa oli sellaisia, joissa tilanne oli jo huolestuttava", Koiso-Kanttila sanoo.
Poikien Puhelin päivystää numerossa 0800 94884 arkisin kello 13–18. Siihen vastaa ammattilainen aikuinen mies.
VUOSI JOKELASTAOppilaita jäi kotiin koulu-uhkailujen vuoksi eri puolilla Suomea 7.11.2008
Jokela hiljentyi muistopäivään 7.11.2008
Miten paljon hyvä lapsuus saa maksaa? 7.11.2008
Uusissa uhkausviesteissä viitataan perjantaihin 6.11.2008
Rahahanat ovat yhä kireällä koulusurmien jälkeen 7.11.2008
Jokelassa ja Kauhajoella ollaan tyytyväisiä valtion tukeen 7.11.2008
Jokelan kouluampuja ei päässyt terapiaan 5.11.2008
Jokelan tutkintalautakunta vihdoin töihin 7.11.2008
Ministeriö: Yksi lääkärikäynti ei riitä aseluvan hakijan arviointiin 6.11.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi