perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Poliisi epäilee Alma Median johtajan syrjineen Johanna Korhosta

1.9.2009 14:51

Christian Westerback / HS

Johanna Korhonen kiistelee työsuhteensa päättymisestä myös oikeudessa.

Johanna Korhonen kiistelee työsuhteensa päättymisestä myös oikeudessa.

Helsingin rikospoliisi epäilee Alma Median johtajan syrjineen toimittaja Johanna Korhosta.

Korhonen sai viime syksynä potkut Lapin Kansan päätoimittajan paikalta ennen kuin edes ehti aloittaa tehtävässään. Esitutkinta pikapotkuista on nyt valmis. Sen mukaan yhtä Alman johtajaa on syytä epäillä työsyrjinnästä.

"Korhonen on asetettu epäedulliseen asemaan ilman painavaa ja hyväksyttävää syytä purkamalla tämän työsopimus syrjivin perustein", esitutkinnan johtaja, rikoskomisario Sampsa Marttila tiivistää epäilyn sisällön. Syrjiviä perusteita hän ei yksilöi.

Poliisilta paperit siirtyvät Helsingin syyttäjänvirastoon kihlakunnansyyttäjä Tuire Tamminiemelle. Hän arvelee syyteharkinnan valmistuvan vielä tänä syksynä.

Korhosen pikapotkuista teki tutkintapyynnön Uudenmaan työsuojelupiiri.

Piiri oli todennut omassa tarkastuksessaan, että Alma Media kohteli Korhosta syrjivästi eikä työsuhteen purkamiselle ollut laillista perustetta.

Johanna Korhonen on pitänyt potkujensa todellisena syynä sitä, että elää parisuhteessa naisen kanssa. Alma Media taas on vedonnut Korhosen epärehellisyyteen, tämä kun ei työhaastattelussa oikaissut haastattelijan virheellistä käsitystä puolisonsa sukupuolesta.

Poliisi kuuli esitutkinnassa useita Alma Median edustajia. Yhtä johtajaa lukuun ottamatta muut todettiin syyttömiksi jo esitutkinnan aikana.

Korhosen potkuista on menossa paitsi rikosprosessi, myös oikeudenkäynti.

Siinä Alma Media on saanut yhden erävoiton. Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kesäkuussa Korhosen 230 000 euron vahingonkorvausvaatimuksen ja määräsi tämän maksamaan Alman oikeudenkäyntikuluja 8 000 euroa.

Korhonen on valittanut tuomiosta hovioikeuteen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.