7.7.2010 7:39
Porvoossa kolmen ihmisen kuolemaan johtanut ammuskelu näyttää alkaneen varsin tavanomaiselta kuulostavasta riidasta. Helsingin Sanomien tietojen mukaan sanaharkassa joku ampujan autossa olleista ihmisistä oli kommentoinut uhrien avoauton moottorin tehoa.
Tutkinnanjohtaja Peter Fagerholm ei vahvista eikä kumoa tietoa.
"Tämä on vielä varmistettava. Voi hyvinkin olla, että tällainen asia on taustalla", Fagerholm sanoi.
Riita alkoi tiettävästi, kun ampujaksi epäilty nousi autostaan ja käveli uhrien avoauton luo. Ilta-Sanomien tietojen mukaan epäilty 41-vuotias olisi samassa yhteydessä pyytänyt uhreilta tulta tupakkaansa.
Vastaanotto oli ollut kuitenkin tyly. HS:n tietojen mukaan paikalla käytiin käsirysy ja uhkailtiin ilmeisesti veitsellä, minkä jälkeen ampuja haki aseen autostaan.
Kaksi uhreista ammuttiin lähietäisyydeltä autoon. Kolmatta miestä ammuttiin avoauton ulkopuolella. Hän kuoli myöhemmin sairaalassa.
Epäilty on poliisin mukaan selittänyt äkkipikaista toimintaansa humalatilalla. Poliisin tiedon mukaan miehen humala ei ollut kovin vahva.
Epäilty ampuja on tuomittu aiemmin muun muassa avovaimonsa murhasta.
Porvoon surmista epäilty tunnusti 9.7.2010
Kahta Porvoon uhreista ammuttiin heidän autettuaan ystäväänsä 8.7.2010
Poliisi: Porvoon uhrit ammuttiin kolmella laukauksella 7.7.2010
Henkirikoksesta tuomittu uusii harvoin tekonsa 7.7.2010
Porvoossa pidätetyn kertomus toi vahvistusta poliisille 7.7.2010
Porvoon surmat tehtiin teloitustyyliin 7.7.2010
Porvoon epäilty sai elinkautisen vaimonsa murhasta 1996 6.7.2010
Ammuskelu ylitti uutiskynnyksen maailmalla 6.7.2010
Porvoon ammuskelu: Näin tapahtumat etenivät 7.7.2010
Paatero: Harva ase on alkujaan luvaton 6.7.2010
Asianajaja: Porvoon ampumisesta epäilty myöntää luvattoman aseen 6.7.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi