torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Ylitornion surmalla oli todennäköisesti silminnäkijä

15.6.2008 17:18 | Päivitetty: 16.6.2008 11:56

Timo Lindholm

Ylitornion terveyskeskuksessa sattui sunnuntaina traaginen verityö.

Ylitornion terveyskeskuksessa sattui sunnuntaina traaginen verityö.

Ylitornion eilisellä surmalla saattoi olla silminnäkijä.

Ylitornion terveyskeskuksen johtava lääkäri Helena Puontila kertoo STT:lle, että surmatun naisen kanssa samassa huoneessa oli myös toinen potilas. Hänellä ei ollut kuitenkaan vaaraa.

88-vuotias mies ampui vaimonsa terveyskeskuksessa. Sitä ennen hän oli surmannut kotonaan noin 50-vuotiaat kehitysvammaiset kaksostyttäret. Lopuksi mies ampui itsensä.

Vaimo kuoli myöhemmin vammoihinsa Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Vaimo kiidätettiin sairaalaan pelastushelikopteri Aslakin kyydissä.

Mies surmasi aseella lopuksi itsensä.

Poliisi pitää surmia pääosin selvitettynä.

Ylitornion poliisi sai kello 14.45 hälytyksen terveyskeskuksessa tapahtuneesta ammuskelusta.

Poliisi saapui paikalle kolmessa minuutissa, mutta mies oli jo ehtinyt lähteä terveyskeskuksesta. Poliisi tavoitti ampujan puhelimitse, mutta mies katkaisi puhelun.

Mies pakeni omalla autollaan terveyskeskuksesta kotiinsa. Pian sen jälkeen poliisit kuulivat talosta laukauksen. Poliisit löysivät miehen ja hänen tyttärensä kuolleena talon sisältä.

Poliisin mukaan teon motiivia on ennenaikaista arvioida. Ylitornion terveyskeskus antaa kriisiapua tapauksen järkyttämille ihmisille.

"Ei voi vielä sanoa mitään motiivista. Se selviää varmasti tässä lähipäivinä", Kinnunen sanoo Yle uutisille. Mies käytti surmatöissä käsiasetta ja haulikkoa.

Kehitysvammaiset tyttäret eivät asuneet isänsä omakotitalossa, vaan olivat kyläilemässä vanhemmillaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.