23.9.2008 15:20 | Päivitetty: 23.9.2008 18:16
Sisäministeri Anne Holmlundin (kok) mukaan poliisi kuuli ampujaksi epäiltyä Matti Juhani Saarta eilen, koska tämä oli julkaissut internetissä ampumavideon. Holmlundin mukaan silloin harkittiin Saaren aseen takavarikointia, mutta hän sai kuitenkin pitää aseensa.
Sisäministeri Holmlund lupasi hallituksen tiedotustilaisuudessa iltapäivällä, että poliisin toiminta selvitetään seikkaperäisesti.
Holmlundilta tivattiin, pitääkö poliisin toimintaohjeita nettivihjeiden käsittelyssä muuttaa paremmiksi.
Sisäministeri huomautti, että internetin valtavan tietomäärän seulominen on työlästä, mutta asiaan on löydettävä keinoja.
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoi tiedotustilaisuudessa, että ampujaa puhuttanut poliisi oli kokenut ja pätevä. Paatero huomautti, että ampujan videolla oli kuvaa laillisesta ampumisesta ampumaradalla eikä ampuja ollut etukäteen uhkaillut ketään.
Paateron mukaan ampujaa kuulustellutta poliisia ei ole tavoitettu tänään.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) piti erittäin murheellisena sitä, että ampumisia ei ollut saatu estettyä ennakkovihjeistä huolimatta.
Kauhajoellakin tiedettiin Youtubessa julkaistusta ammuskeluvideosta jo ennen traagisia tapahtumia. Helsingin Sanomien saamien tietojen mukaan lukion opettajan Vietnamissa asuva sukulainen oli ilmoittanut olevansa huolissaan internetissä näkemästään videosta.
Kauhajoella yläkoulua käyvä poika kertoi HS:n haastattelussa, että perjantaiaamuna koululla ihmeteltiin pihalle tuotua hautakynttilää.
Vanhanen harkitsisi käsiaseiden kieltämistä yksityiskäytössä 23.9.2008
Halonen: Liian aikaista etsiä syyllisiä 24.9.2008
Hägglund: Aseiden saatavuutta pitää tiukentaa 24.9.2008
AMK:n rehtori: Koulu ei tiennyt ampujan puhuttamisesta 23.9.2008
Kauhajoen ampuja ei kuulunut ehkä ampumaseuraan 23.9.2008
Pistoolin hankintaluvan sai ilman poliisin haastattelua 10.2.2008
Suomessa vajaat kaksi miljoonaa asetta 24.9.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi