19.5.2009 18:02
Kokemäen poliisi on kiinnostunut suomalaisen isän Venäjältä hakeman pojan turvallisuudesta. Pojan isän Paavo Salosen mukaan muita yhteydenottoja viranomaisilta ei ole tullutkaan, kuin poliisilta, joka on soittanut ja käynyt kerran.
Venäjän syyttäjänvirasto aikoo Ilta-Sanomien mukaan pyytää Suomea kuulustelemaan Salosta ja tämän auttajia.
Satakunnan poliisi vahvisti tiistaina, että Salosella on tarpeen vaatiessa oikeus kääntyä poliisin puoleen, kun "äiti kerran on pojan vienyt ilman laillista oikeutta".
Poliisin mukaan ei ole kuitenkaan viitteitä, että äiti olisi uudestaan poikaa viemässä, joten poliisi on toiminut "matalalla profiililla".
Kokemäkeläinen Salonen haki poikansa Venäjältä pojan äidin luota huhtikuun puolivälissä. Apuna oli Salosen mukaan "paikallisia ystäviä".
Suomeen poika päätyi suomalaisen diplomaatin auton tavaratilassa.
Salosen mukaan Venäjän syyttäjänvirasto on jo tutkinut tapauksen ja hän kiistää syyllistyneensä rikokseen.
Salosen mukaan Tampereen käräjäoikeus on vahvistanut hänen olevan pojan huoltaja.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on esittänyt ulkoministeri Alexander Stubbille (kok) vastalauseen viisivuotiaan Anton-pojan "kaappaamisesta" Venäjältä Suomeen.
Ulkoministeriöstä kerrottiin tiistaina, että heidän osaltaan tapaus on käsitelty.
Antonin salakuljetus Suomeen jakaa venäläismedian mielipiteet 18.5.2009
Stubb: Suomalaisisällä oli oikeus hakea poikansa Venäjältä 15.5.2009
Venäjä: Kaapatun pojan palauttaminen rikkoo lakia 15.5.2009
Venäjälle kaapattu poika tuli takaisin ulkoministeriön työntekijän autossa 15.5.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi