keskiviikko 10.2.2010 | Ella, Elina  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Poliisi toivoo yhä yleisöltä vihjeitä Oulun joukkoraiskauksesta

19.12.2006 12:13

OULU. Poliisi on saanut tähän mennessä kymmenkunta vihjettä Oulun ydinkeskustassa lauantain vastaisena yönä tapahtuneeseen joukkoraiskaukseen liittyen, mutta lisää vihjeitä toivotaan.

Tähänastiset vihjeet ovat liittyneet Oulun keskustassa liikkuneisiin miesporukoihin, mutta tapahtumapaikkaan liittyviä havaintoja ei ole saatu.

"Kaipaisimme erityisesti niitä. Tuohon kellonaikaan oli paljon ihmisiä sekä grillillä että taksijonossa. Olettaisi, että joku olisi nähnyt jotakin outoa siinä pensaitten lähellä", tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Matti Luolavirta sanoo.

Isokatua kävellyt 26-vuotias oululainen nainen lyötiin lauantain vastaisena yönä kolmen ja neljän välillä tajuttomaksi Otto Karhin puiston kohdalla.

Hän palasi myöhemmin tajuihinsa puistossa pensaikossa linja-autopysäkkien katosten takana. Naisella oli vammoja eri puolilla kehoaan ja hän havaitsi tulleensa raiskatuksi.

Nainen oli ennen tapahtumaa ehtinyt vain vilkaista taakseen, kun miesporukka oli huudellut hänen peräänsä. Hän oli nähnyt, että häntä seurasi 4–6 ulkomaalaiselta vaikuttavaa, tummaa, ei kuitenkaan mustaihoista miestä. Enempää tuntomerkkejä nainen ei ole pystynyt kertomaan.

Naisesta otettujen dna-näytteiden valmistuminen vie poliisin mukaan vähintään viikkoja, joten niiden perusteella ei pystytä vielä sanomaan, montako raiskaajia on ollut. Naisen vammat tukevat kuitenkin sitä, että raiskaajia on ollut useita.

Poliisi käy edelleen läpi keskustan alueen valvontakameroiden nauhoja.

Puiston lähellä olevalla kävelykatu Rotuaarilla oli yöllä liikkunut neljän nuorehkon miehen joukko, jonka osuutta asiaan tutkitaan. Kuvat ovat melko epäselviä, mutta niitä yritetään tarkentaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.