perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Poliisi tutkii joukkoraiskausta Oulussa

17.12.2006 18:53 | Päivitetty: 17.12.2006 21:23

Oulu. Oulun poliisi tutkii lauantain vastaisena yönä Oulun ydinkeskustassa tapahtunutta joukkoraiskausta.

Oululainen 26-vuotias nainen oli kävellyt Isokatua Otto Karhin puiston kohdalla kolmen jälkeen yöllä, kun miesjoukko oli huudellut jotakin hänen peräänsä.

Nainen oli ehtinyt vilkaista taakseen ja oli nähnyt 4-6 ulkomaalaiselta vaikuttavaa miestä. Naista oli isketty takaapäin päähän ja hän oli menettänyt tajuntansa.

Nainen oli myöhemmin tullut tajuihinsa viereisessä Otto Karhin puistossa pensaikossa linja-autopysäkkien katosten takana. Hänellä oli ollut vammoja eri puolilla kehoa ja hän oli havainnut tulleensa raiskatuksi. Nainen oli soittanut ambulanssin ja hänet oli viety hoidettavaksi Oulun yliopistolliseen sairaalaan, josta hän otti yhteyttä poliisiin.

Poliisi ei kerro naisen saamista vammoista tutkinnallisista syistä, mutta nainen ei enää sunnuntaina ollut sairaalahoidossa. Naisen epäillään joutuneen usean miehen raiskaamaksi.

Isokatu ja Otto Karhin puisto sijaitsevat aivan Oulun ydinkeskustassa ja lähistöllä on paljon ravintoloita. Pienen puistikon läpi kulkee viikonloppuöisin paljon ihmisiä. Poliisi toivookin jotakin asiaan liittyvää havainneiden ottavan virka-aikana yhteyttä väkivaltayksikköön numeroon 08-3137.111.

Tapahtumapaikan linja-autokatosten lähellä on grillikioski, jossa oli vuorossa olleen myyjän mukaan kova asiakasruuhka juuri 3 ja 4 välillä. Kioskilta on näköyhteys linja-autokatoksiin, mutta pensaikko peittää näkyvyyttä.

Puistossa on myös valvontakameroita, mutta ne eivät kata koko aluetta. Poliisi ei ainakaan sunnuntaina löytänyt tapahtumaa valvontanauhoilta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.