lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Poliisien työtilanne on parantunut

2.7.2009 12:46

Poliisien työtilanne on helpottunut huomattavasti alkuvuonna. Sisäministeriön mukaan viime kuun lopulla työttömänä oli vajaat 70 poliisia, kun runsas vuosi sitten työtä vailla oli yli 220 poliisia. Poliisien työttömyysaste on laskenut 26 prosentista viiteen.

Työtilannetta on parantanut poliisilaitosten saama lisämääräraha, jolla on voitu palkata lisää työvoimaa.

Suurin osa kolmen viime vuoden aikana valmistuneista poliiseista on vakituisessa virassa poliisissa. Pieni osa valmistuneista on työssä muualla kuten hätäkeskuksissa, tullissa, rajavartiolaitoksessa tai puolustusvoimissa.

Poliisissa on arvioitu, että ammattikuntaa vaivannut työttömyys kääntyy ensi vuonna jo työvoimapulaksi. Tuolloin poliiseja jää eläkkeelle sata enemmän kuin valmistuu.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.