16.1.2009 0:47
Poliisin tietohallintokeskuksen alueellistaminen onnistui hyvin, arvioi Valtiontalouden tarkastusvirasto tänään perjantaina julkaistavassa raportissa.
Raportin mukaan osaaminen ja hiljainen tieto ei tosin siirtynyt toivotun juohevasti, kun vanha henkilöstö jäi pääkaupunkiseudulle ja sille piti etsiä uudet työpaikat.
Vain viisi työntekijää 55:stä suostui muuttamaan Rovaniemelle. Päätös alueellistamisesta tehtiin 2002. Tietohallintokeskuksen menoja kasvatti alueellistamista enemmän se, että siihen liitettiin alueelliset tietotekniikkakeskukset.
Myönteistä tarkastusviraston mukaan on ollut työntekijöiden vähäinen vaihtuvuus siirron jälkeen. Heidän koulutukseensa on voitu panostaa. Videoneuvottelut ovat supistaneet matkakustannuksia.
Siirto voi aiheuttaa ikäsyrjintää suosiessaan nuoria ja perheettömiä työntekijöitä, tarkastusvirasto huomauttaa.
Sen mukaan alueellistamisen vaikutuksia tulee seurata siirron jälkeenkin. Jos siirto lisää henkilöstön määrää, se on ristiriidassa valtion tuottavuusohjelman kanssa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi