sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Poliitikot ja järjestöt vaativat nopeita toimia ilmastonmuutoksen torjuntaan

2.2.2007 7:34 | Päivitetty: 2.2.2007 21:48

Pariisi. Poliitikot ja ympäristöjärjestöt vaativat nopeita toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi perjantaina, kun YK:n alaisuudessa kokoontuneet tutkijat olivat kertoneet maapallon lämpenevän vuoteen 2100 mennessä todennäköisimmin 1,8–4 astetta.

YK:n hallitustenvälinen ilmastopaneeli (IPCC) julkisti perjantaina odotetun tiivistelmän raportistaan, joka käsittelee ilmastonmuutoksen tieteellistä pohjaa. Sen mukaan maapallon lämpeneminen on lähes varmasti ihmisen aiheuttamaa.

Tutkijat syyttivät nyt ihmiskuntaa vielä suoremmin kuin edellisessä raportissaan 2001.

”Helmikuun toinen päivä vuonna 2007 tullaan ehkä muistamaan sinä päivänä, jolloin kysymysmerkki poistui siitä, onko ihmisen toiminta vaikuttanut ilmastonmuutokseen”, sanoi YK:n ympäristöjärjestön Unepin johtaja Achim Steiner.

Ranskan presidentti Jacques Chirac vaati ”vallankumousta” ilmastonmuutoksen torjumiseksi. ”Olemme peruuttamattoman kynnyksellä”, hän sanoi.

Ympäristöjärjestö Greenpeace varoitti hallituksia, että niiden toimintamahdollisuudet ovat käymässä nopeasti yhä kapeammiksi.

IPCC:n raportti arvioi, että ilmaston lämpeneminen johtaa 90 prosentin varmuudella hellekausien ja rankkasateiden lisääntymiseen. Todennäköisesti seuraa myös pyörremyrskyjen pahentumista ja kuivuutta. Meren pinnan nousuksi IPCC arvioi 18–59 senttiä, mikä on vähemmän kuin edellisessä raportissa. Alhainen arvio johtuu paljolti siitä, että raportissa ei ole otettu huomioon Etelämantereen ja Grönlannin jään lohkeamista mereen.

”Olemme astumassa sellaisten muutosten aikakauteen, joita ei ole koskaan nähty ihmiskunnan historiassa”, sanoi Gerald Meehl, joka on yksi raportin pääkirjoittajista. Ihmiset voivat kuitenkin vielä tehdä paljon ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi, Yhdysvaltain kansallisessa ilmastontutkimuslaitoksessa työskentelevä Meehl vakuutti.

Perjantaina julkistettiin vain 21-sivuinen tiivistelmä kaikkiaan tuhatsivuisesta raportista. Sen laati ilmastopaneelin työryhmä, joka tutkii ilmastonmuutoksen tieteellistä pohjaa. Paneelin johtajat pidättäytyivät perjantaina antamasta poliitikoille neuvoja siitä, mihin toimenpiteisiin ihmiskunnan tulisi ryhtyä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.