5.10.2009 18:10
Poriin aletaan marraskuussa rakentaa Suomen ensimmäistä aurinkoenergiaa hyödyntävää uimahallia.
Uimahallin julkisivu tehdään kuparista, ja seinillä olevat lämmönkeräimet ovat kuparilevyjen takana näkymättömissä.
"Seinäkeräimet ovat kokonaan uutta teknologiaa, jota esitellään ensimmäistä kertaa myös kansainvälisesti", kertoo tekniikan tohtori Petri Konttinen, kuparia jalostavan Luvatan aurinkoenergia-asiantuntija.
Suurin osa energiasta eli arviolta jopa yli 95 prosenttia kuluu 50 metrin pituisen altaan veden lämmittämiseen.
Aurinko tuottaa energiaa käytännössä helmikuun puolivälistä lokakuun loppuun. Ainoastaan runsaan kolmen talvikuukauden aikana aurinko on liian matalalla.
Silloin uimahallin kaukolämmityksellä toimiva perusjärjestelmä tuottaa kaiken lämmön ja sähkön.
Aurinkoenergiajärjestelmästä koituu isossa uimahallirakennuksessa pitkien putki- ja sähkökaapelivetojen takia paljon ylimääräisiä kustannuksia. Järjestelmää ei saada ilman valtiontukea taloudellisesti kannattavaksi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi