lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Porvoo odottaa keräyksestä miljoonia kirkon kattotöihin

Yksitoista henkeä kerää varoja tuomiokirkon uuteen kattoon
Korjaustöiden budjetti ja laajuus ovat vielä avoinna

2.7.2006

PORVOO. Porvoon tuomiokirkon korjaustyöt alkavat puolen vuoden päästä. Kirkon yläosa tuhoutui tulipalossa kuukausi sitten.

Kesäkuun alkupuolella rakennustoimikunnan puheenjohtaja Pehr Sveholm toivoi, että urakkatarjoukset voitaisiin lähettää jo loppukesän aikana. Tarjouspyyntöjen valmisteluun menee kuitenkin aikaa seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikön Boris Björkendahlin mukaan kuukausia.

"Tarjouspyynnöt voidaan lähettää marraskuussa tai aikaisintaan lokakuussa. Tarjouksia pyydetään sitten kiireellisesti eli neljän viiden viikon aikana."

Tuomiokirkon ympärillä on nyt rakennustelineitä ja suojaverkko sekä suojakatto. Telineitä on tarvittu kirkon rakenteiden tukitoimiin ja väliaikaisen katon tekoon.

Telineiden pystyttäminen maksoi noin 70000 euroa. Niiden vuokra on yli 700 euroa päivältä.

Börkendahlin mukaan korjaustöiden kustannusarviota ei ole vielä lyöty lukkoon.

"Kaikki on auki. Emme ole päättäneet, rakennetaanko uusi katto haapa- vai mäntypaanuista. Katto oli mäntyä ja palavat kekäleet lensivät ympäri Porvoota. Kirkkoholveissa on pieniä halkeamia, mutta niitähän siellä on aina ollut. Niiden korjaamisesta päätetään myöhemmin."

Kirkkopalon vakuutuskorvausten katto on 4,6 miljoonaa euroa.

Sen lisäksi korjauskustannuksiin on tarkoitus saada lahjoituksia yhteensä useita miljoonia euroja.

"Keräyslupa lääninhallitukselta on tullut. Meillä on keräysryhmässä 11 henkeä. Emme käytä ulkopuolista keräysapua. Rahaa pyydetään suoraan kunnilta, yhteisöiltä, yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä. Yhtenä mahdollisuutena on ajateltu, että kirkon kattoon voitaisiin myydä nimikkopaanuja tai vaikka neliömetrin paloja", keräystoimikunnan puheenjohtaja Jukka Hanni kertoo.

Hannin mukaan keräyksen rahatavoite elää.

"Yhtenä korjausten karkeana kustannusarviona on ollut kymmenen miljoonaa euroa. Silloin tarvitsisimme keräystuottoa kuusi miljoonaa euroa. Toivottavasti ei kuitenkaan niin paljon. Ehkä summa liikkuu kahden ja kuuden miljoonan välissä."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.