lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Porvoon kirkon korjaus maksaa yli viisi miljoonaa

Korjaajat tuskailevat kattorakenteiden suojausten kanssa

2.11.2006

JUHANI NIIRANEN / HS

Jukka Kinnunen kiinnittää laastia päätykolmion kivien väliin.

Jukka Kinnunen kiinnittää laastia päätykolmion kivien väliin.

PORVOO. Toukokuun lopussa palaneiden Porvoon tuomiokirkon katto- ja sisärakenteiden korjaaminen maksaa alustavan arvion mukaan yli viisi miljoonaa euroa.

Tähän saakka korjauskustannuksiksi on arvioitu väljästi 5-10 miljoonaa euroa, joten kustannukset jäävät keskiviikkona valmistuneiden laskelmien mukaan alarajan tuntumaan. Kirkko on vakuutettu 4,6 miljoonasta eurosta.

"Näyttää siltä, että kirkon korjausrahat saadaan vakuutuksista ja rakennusrahastosta", seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkö Boris Björkendahl otaksui keskiviikkona.

Kirkon korjaamiseen on tehty avustusehdotuksia niin eduskunnassa kuin kirkolliskokoukselle yhteensä kolmen miljoonan euron edestä.

Vahinkojen jääminen runsaaseen viiteen miljoonaan euroon ei avustuksia haalivan työryhmän puheenjohtajan Jukka Hannin mukaan vähennä keräystavoitteita.

"Meillä on edelleen tavoitteena saada kokoon kaksi kolme miljoonaa euroa. Vakuutuskorvauksesta saattaa pudota pois se osuus, joka on budjetoitu jo ennen paloa korjauksiin."

Keräyksellä on Hannin mukaan saatu kokoon noin 150000 euroa.

"Rahaa tarvitaan paljon. Eihän kirkossa ole pelkästään katto tuhoutunut. On sillä paljon muitakin vaurioita."

Korjauskulujen tippuminen alarajaan oli seurakuntayhtymälle keskiviikkona iloinen uutinen, mutta ongelmia silti riitti. Kirkon kulmille yritettiin asentaa uusia rännejä, mutta työ ei tuulessa onnistunut. Nosturikori heilui niin paljon, ettei ruuvien kiinnittäminen sujunut.

Tilapäisen katoksen sisäpuolelle on tarkoitus laittaa kupoleiden suojaksi kevytpressu. Sen asentaminen oli hankalaa, koska harsomaisen työmaapeitteen läpi tuprutti lunta. Se voi jäätyessään rikkoa kevytpeitteen ja estää välikaton ulkopinnan lämmittämisen puhaltimilla.

Varsinaiset telineet ovat Björkendahlin mukana vahvoja.

"Ne maksavat myös tuhat euroa päivässä. Sellainen pelko meillä oli, että väliaikainen peltikatto lentää kovien tuulten mukana Porvoon torille. Hyvin telineet ja niissä kiinni olevat peitot tuulen kestivät."

Välikaton lisäpeiton hankaluuksista voi kuitenkin tulla vaikeuksia konservoinnille.

"Katto ei saa päästä jäätymään. Meidän pitäisi korjata halkeamia ja töissä tarvitaan vettä. Holveja on puhdistettu, ja olemme samalla hakeneet myös uusia menetelmiä ja materiaaleja", konservaattori Tiina Sonninen kertoi.

Konservointityöt pitäisi saada valmiiksi ensi kevääseen tai kesään mennessä. Seurakuntayhtymän tavoitteena on saada kirkko käyttökuntoon 2009 alkupuolella.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.