11.9.2007
Kirkko voi ottaa kantaa turvapaikkakysymyksiin ja olla eri mieltä
valtiovallan kanssa. Kirkkohistorian professori
Hannu Mustakallio Joensuun yliopiston teologisesta
tiedekunnasta ei näe mitään uutta siinä, että kirkko mielipiteineen
asettuu valtiovaltaa vastaan.
Mustakallion mukaan kirkko on usein aiemminkin kritisoinut valtiovallan toimintaa. Esimerkiksi laman aikana kirkko puolusti voimakkaasti sosiaalietuuksia. Mustakalliolle ei tule mieleen tapauksia, joissa kirkko olisi suorastaan ollut tottelematon valtiovaltaa tai lakeja kohtaan.
Kirkko turvapaikkana -oppaan mukaan seurakunnat voivat auttaa hylätyn päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita, vaikka vastoin valtiovallan tahtoa.
Iranilaisen Naze Aghain lisäksi sudanilainen nainen sai heinäkuussa suojapaikan kuopiolaisesta seurakunnasta. Mustakallio uskoo, että turvapaikan hakeminen kirkosta saattaa yleistyä.
"Turvapaikkakysymys on sellainen asia, jota kirkko voi hyvin pitää esillä ja se nousee sen omista periaatteista", Mustakallio sanoo.
"Asettuminen valtiovallan kanssa eri puolelle ei ole tässä mikään ensisijainen päämäärä", hän muistuttaa.
Mustakallio ei myöskään usko, että kaikki seurakunnissa hyväksyisivät lainvastaisuuksia, kuten turvapaikanhakijan piilottelua.
Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksen johtajan, professori Heikki Paloheimon mukaan evankelisluterilainen kirkon asema viime vuosikymmeninä selvästi muuttunut: kirkko on alkanut ottaa etäisyyttä valtioon.
Paloheimo ei hyväksy Ulkomaalaisviraston ylijohtajan Jorma Vuorion viikonloppuna esittämää kritiikkiä siitä, että seurakuntien ei pitäisi arvostella ulkomaalaisviraston päätöksiä tai käyttää julkisuutta hyväkseen.
"Kun elämme demokraattisessa oikeusvaltiossa, pitäisi kuitenkin olla verraten vapaa kannanotto-oikeus ja mahdollisuus viranomaisten päätösten arvosteluun", Paloheimo sanoo.
Sisäasianministeriön ulkomaalaisosaston ylijohtaja Pentti Visanen pitää keskustelua turvapaikka-asioista suotavana, mutta ei haluaisi, että yksittäisiä tapauksia nostettaisiin julkisuuteen.
Turvapaikkapäätöksen arvostelu kohdistuu hänen mukaansa koko suomalaiseen oikeusturvajärjestelmään. Visanen pitää kuitenkin hyvänä, että kirkoille on laadittu turvapaikkaohjeet.
Enemmistö kirkkoherroista valmis rikkomaan kohtuuttomalta tuntuvaa lakia 15.9.2007
Paarma: Kirkko toimii laillisesti antaessaan suojapaikan 15.9.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi