keskiviikko 23.7.2014 | Olga, Oili  Onnittele e-kortilla

Puhelintiedustelu ei riittänyt näytöksi huumejutussa

20.8.2008 23:15

Lahti. Kouvolan hovioikeus on yksimielisesti kumonnut Lahden käräjäoikeuden viimevuotisen tuomion, jolla kaksi miestä tuomittiin vankeuteen liki neljän kilon amfetamiinikaupoista. Pelkkä puhelintiedustelu ei riittänyt hovioikeudelle näytöksi jutussa.

Toinen sai miehistä sai käräjillä kolmen ja toinen kahden vuoden tuomion. Käräjäoikeus päätteli syyttäjän tapaan, että syytettyjen välinen vilkas ja peitelty puhelinliikenne sopi huumekauppoihin ja niiden aikatauluun.

Toiselta syytetyltä takavarikoitiin huumekuriirien käyttämän puhekortin kantaosa, ja toinen oli liikkunut Lahden-Heinolan alueella juuri silloin, kun amfetamiinilasti otettiin vastaan.

Vahvoista syyllisyysviitteistä huolimatta hovioikeudelle jäi "varteenotettava epäily" siitä, että tuomio oli annettu väärin perustein.

Kumpikin syytetty kielsi osuutensa myös hovin pääkäsittelyssä, eivätkä kuriireina tuomitut virolaismiehet pystyneet varmuudella tunnistamaan lastin vastaanottajaa.

Hovioikeus piti mahdollisena, että kuunneltu puhelu todella koski virolaisen pirtun tuomista Ruotsista Suomeen, sillä kuriiri aiemmin syyllistynyt nimenomaan väkiviinan salakuljettamiseen.

Summat saattoivat tarkoittaa markkoja, koska suomalainen pääsyytetty istui euroajan koittaessa vankilassa ja keskustelukumppani oli virolainen.

Kuuluminen rikollisryhmään ja jokin salattava toiminta voi hovioikeuden mukaan selittää peitellyn puhetavan. Runsas yhteydenpito voi kieliä pelkästään miesten ystävyydestä. Prepaid-kortin kantaosan hallussapito ei todistanut mitään, koska syytetty oli hankkinut sellaisia useille vankilatovereilleen.

Hovioikeus kiinnitti huomiota siihen, että huumekaupoista ehti kulua viisi vuotta ennen oikeuskäsittelyä. Viivästyminen heikensi näyttöä, mutta toisaalta myös puolustautumisen mahdollisuutta.

Kouvolan hovioikeus päästi toisen alioikeuden tuomitsemista miehistä vapaalle jalalle jo kesäkuussa oman pääkäsittelynsä jälkeen.

Toinen istuu parhaillaan runsaan kuuden tuomiota, jonka hän sai viime vuonna Lahden suurimmassa kokaiinijutussa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>