lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Punkkirokotteet loppumassa Suomesta

4.5.2007 17:14 | Päivitetty: 4.5.2007 17:47

Jarno Mela / LEHTIKUVA

Punkkibussissa Postitalon edessä 18. huhtikuuta 2007 annettiin rokote punkin levittämää aivokuumetta (tbe) vastaan.

Punkkibussissa Postitalon edessä 18. huhtikuuta 2007 annettiin rokote punkin levittämää aivokuumetta (tbe) vastaan.

Punkkien levittämältä puutiaisaivokuumeelta TBE-virukselta suojaava rokote on loppumassa koko Euroopasta. Suomessa rokotetta on toisen maahantuojan Meda Oy:n varastoissa jäljellä vielä muutamia tuhansia, mutta kova kysyntä tyhjentää ne nopeasti.

Medan toimitusjohtajan Juha Pimiän markkinoilla on kaksi rokotetta puutiaisaivotulehdusta vastaan. Niistä toisen valmistajalla on ollut ongelmia Keski-Euroopassa.

"Olimme varautuneet, että myymme enemmän kuin viime vuonna. Mutta jos markkinoilla on kaksi rokotetta, joista toinen loppuu, toinen ei pysty sitä yhtäkkiä paikkaamaan", Pimiä sanoo.

Viime vuonna rokotteen otti myynnin perusteella noin 25 000 henkilöä.

Suomessa TBE-viruksen riskialueita ovat Ahvenanmaa, Turun saaristo, Kokkolan saaristo, Saimaan eteläosa ja Helsingin Isosaari.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.