torstai 23.2.2012 | Aslak  Onnittele e-kortilla

Puolet yläkouluista myy oppilailleen karkkeja tai limsoja

18.3.2010 15:41

Puolet yläkouluista myy edelleen oppilailleen makeisia tai makeita limsoja koulupäivän aikana. Sydänliiton puheenjohtaja Matti Uusitupa toivoo, että yhä useammat koulut lopettaisivat makeiden tuotteiden myynnin kokonaan.

Opetushallituksen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Oulun yliopiston tekemän selvityksen mukaan säännöllisesti makeita tuotteita myyvien koulujen määrä on kuitenkin vähentynyt sen jälkeen, kun suositus makeisten ja virvoitusjuomien myynnin lopettamiseksi annettiin.

Myös Suun terveydenhoidon ammattiliitto toivoo virvoitusjuoma-automaattien poistamista kokonaan kaikista kouluista. Vaikka Pepsi vetääkin sokerilimsat pois koulujen virvoitusjuoma-automaateista parin vuoden sisään, automaatteihin jää vielä muilla makeutusaineilla makeutettuja juomia. Niidenkin sisältämät hapot vahingoittavat hampaita.

Liitto suosittelee parhaaksi janojuomaksi puhdasta vettä.

Virvoitusjuomajätti PepsiCo päätti aiemmin lopettaa sokeripitoisten virvoitusjuomien myynnin maailman kouluissa.

Päätös koskee yli 200 maata, myös Suomea. Sokerilimsat vedetään koulujen juoma-automaateista vuoteen 2012 mennessä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.