28.10.2009 20:20
Terveydenhoitaja Heli Veikkola antoi H1N1-rokotteen Tiina Riihimäelle Espoon keskuksen neuvolassa.
Pekka Puska
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n pääjohtajan Pekka Puskan mukaan parhaillaan käydään kilpajuoksua sikainfluenssan ja rokotusohjelmien välillä.
Kaikki riskiryhmät pyritään ennen joulua rokottamaan sikainfluenssaa vastaan.
Hänen mukaansa kysymys on sadoista tuhansista ihmisistä.
"Sikainfluenssa on vakava tauti ja siltä on tärkeä suojautua. Ensimmäisenä rokotetaan terveydenhoitohenkilöstö, raskaana olevat sekä ihmiset, joiden perustauti aiheuttaa suurimman riskin. Sitten seuraavat lapset ja nuoret", pääjohtaja Pekka Puska sanoo.
Hän ennakoi, että tauti vaatii myös uhreja.
"Jos ajatellaan, että sairastuneista promille kuolee, puhutaan sadoista ihmisistä."
Espoon kaupunki aloitti keskiviikkona raskaana olevien rokotukset sikainfluenssaa vastaan. Puskan mukaan rokote ei huhuista huolimatta aiheuta odottamattomia haittavaikutuksia.
"Tämä on turvallinen rokote. Tätä tukee kaikki mitä tiedämme aiemmista influenssarokotteista."
Puskan mukaan rokotuksen jälkeen voi kyllä ilmetä paikallisia oireita.
"Rokotuskohtaan saattaa tulla punotusta ja vähän jomotusta. Vähän suuremmalle osalle tulee kurkkuun lievää karheutta ja kurkkukipua. Mutta mitään näyttöä vakavista haittavaikutuksista rokotuksessa ei ole."
Sikainfluenssa äityi epidemiaksi Pohjois-Savossa 28.10.2009
Keski-Pohjanmaalla noin 150 sikainfluenssatapausta 28.10.2009
Sikainfluenssaepidemia kiihtyy pohjoisessa 27.10.2009
Sikainfluenssaa myös kahdessa turkulaisessa koulussa 27.10.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi