lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Pysäköintialalle tulvii uusia yrityksiä

7.8.2010 5:42

Vesa Ranta

Entersec-Turvapalveluiden vartija Henri Säkkinen valvoi pysäköintiä perjantaina Oulun Hiirosessa.

Entersec-Turvapalveluiden vartija Henri Säkkinen valvoi pysäköintiä perjantaina Oulun Hiirosessa.

Yksityiselle pysäköinninvalvonta-alalle on perustettu ainakin viitisentoista uutta yritystä kevään ja kesän aikana. Ilmiön sai aikaan korkeimman oikeuden maaliskuinen ennakkopäätös, jonka mukaan yksityinen pysäköinninvalvonta on laillista toimintaa.

Pysäköinninvalvontayhtiöiden asiakkaina on muun muassa liikekeskuksia, toimitiloja ja taloyhtiöitä.

Pääkaupunkiseudulla valvontatoimintaa harjoittavat ainakin ParkPatrol, APV Alueellinen pysäköintivalvonta, G-Valvonta, Helsingin yksityinen pysäköinninvalvonta, ParkkiPate, ParkNet, Pääkaupunkiseudun parkki ja Q-Park Services (entinen ParkCom).

Monet näistä yrityksistä toimivat myös muualla maassa. Lisäksi maakuntakaupunkeihin on perustettu yrityksiä, jotka eivät ainakaan vielä havittele pääkaupunkiseudun markkinoista.

Myös vartioliikkeet ovat jo tulleet alalle. Pysäköinninvalvontayhtiö ParkNet on aloittanut yhteistyön joidenkin vartioliikkeiden kanssa eri puolilla maata.

Vartijat valvovat pysäköintiä muiden tehtäviensä ohella.

"Tällainen yhteistyö tulee mullistamaan yksityisen pysäköinninvalvonnan", uskoo ParkNetin yhteysjohtaja Jarno Marjamäki.

Alan toimijat luonnehtivat yritysten välistä kilpailua rajuksi ja jopa epäterveeksi. Monet yksityiset pysäköinninvalvojat ovat alkaneet jakaa valvontamaksuista kertyvän tuoton asiakkaidensa eli kiinteistönomistajien kanssa.

Osa yrityksistä vastustaa jyrkästi tällaista toimintaa.

"Toiminta ei ole enää kannattavaa, jos valvontamaksuista antaa jonkin prosentin asiakkaalle", tuskailee MKM Park Servicen Tero Kekki.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Voisiko pysäköinninvalvonnan yksityistää kokonaan?

Korkeimman oikeuden päätös kevättalvella avasi markkinat yksityisille pysäköinninvalvontafirmoille.

Kyllä 29% Ei 71%

Vastanneita 4452

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.