lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Rahahanat ovat yhä kireällä koulusurmien jälkeen

7.11.2008 0:17

 Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien jälkeen on riittänyt puhetta epäkohdista, mutta mitä on tehty?

 

 Aselaki:

Mitä on luvattu?

Pääministeri Matti Vanhanen väläytti Kauhajoen surmien jälkeen jopa yksityiskäytössä olevien, helposti piilotettavien käsiaseiden täyskieltoa.

 

Mitä on saatu aikaan?

Jokelan surmien jälkeen hallitus kielsi alaikäisiltä aseen hankinnan EU:n vaatimuksesta. Kauhajoen surmien jälkeen käsiaseluvan hakijalta on vaadittu muun muassa lääkärinlausunto mielenterveydestä.

Uudet päätökset lykkääntyvät kuitenkin keväälle, jolloin eduskunnan pitäisi päästä käsittelemään uudistettua aselakia.

 

 Mielenterveysrahat ja oppilashuolto:

Mitä on luvattu?

Opetusministeri Sari Sarkomaa on luvannut uuden lain oppilashuollosta.

 

Mitä on saatu aikaan?

Kunnille ollaan sälyttämässä velvoite laittaa oppilashuolto kuntoon, mutta valtio ei ole päättänyt lisärahasta. Stakesin mukaan oppilashuoltoon tarvittaisiin 150 miljoonaa euroa lisää.

Esimerkiksi Helsinki on jo aikeissa lisätä kouluterveydenhuollon määrärahojaan.

Sosiaali- ja terveysministeriö on puolestaan myöntänyt lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointipalveluiden kehittämiseen runsaat kuusi miljoonaa euroa lisärahaa. Suunnitelmat tosin olivat olemassa jo ennen Jokelaa.

 

 Nettivalvonta:

Mitä on luvattu?

Ajatuksia on heitelty muun muassa siitä, että suosituille nettisivuille voisi tulla linkki, jonka kautta epäilyttävistä aineistoista voisi ilmoittaa viranomaisille.

 

Mitä on saatu aikaan?

Keskusrikospoliisi on tehostanut nettivalvontaansa Kauhajoen ammuskelun jälkeen. Sisäministeriö ei ole toistaiseksi luvannut lisärahaa tai virkoja.

Kirkko kertoi torstaina aikovansa palkata kolme nuorisotyöntekijää, jotka osallistuvat nettikeskusteluihin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.