perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Rajamäki: Tämän hallituksen päätettävä 60 poliisipiirin lopetuksesta

9.2.2007 19:48

Sisäministeri Kari Rajamäki (sd) tuo poliisipiirien määrän rajun supistamisen hallituksen hallinnon kehittämisen ministeriryhmään 22. helmikuuta. Rajamäki haluaa, että koko hallitus tekee tämän jälkeen päätöksen piirien määrän supistamisesta noin 30 piirin tasolle vielä ennen vaaleja.

Rajamäen asettama työryhmä päätyi perjantaina ehdottamaan mietinnössään muodollisen yksimielisesti noin 60 piirin lakkauttamista. Valtiosihteeri Kari Salmen (sd) johdolla toimineessa työryhmässä oli laaja edustus poliisihallinnon eri tasoilta.

Salmi painotti perjantaina, että nykyhallitus olisi hyvä päättämään asiasta, kun valmistelu on sille tuttu. Hän uskoi kuitenkin, että asiasta pystyisi päättämään mikä muu hallituspohja tahansa.

Rajamäen mukaan uudistuksen tavoitteena on poliisin tehokkaiden palvelujen turvaaminen koko maassa.

Kuntaministeri Hannes Manninen (kesk) katsoi, että poliisin hallinnollinen piirijako voi olla nykyistä laajempi mietinnön mukaisesti.

Kolmas hallituskumppani on tiukemmalla linjalla kuin keskusta ja demarit.

Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja, ympäristöministeri Stefan Wallin torjui karsintasuunnitelman perjantaina jyrkästi.

"Rkp on tehnyt selväksi valmistelukoneistolle sekä virkamies- että ministeritasolla, että emme voi hyväksyä tätä ratkaisua", Wallin kertoi Rkp:n puoluehallituksen kokouksessa Helsingissä.

Kannanoton takana on pelko, että uudistus hävittäisi ruotsinkieliset poliisipiirit.

Rajamäki kertoi löytäneensä valtiovarainministeri Eero Heinäluoman (sd) kanssa rahat 109 työttömän poliisin ja valmistumassa olevan poliisin työllistämiseen loppuvuodeksi. Noin  kahden  miljoonan euron rahapotti tulee sisäministeriön siirtorahoista ja lisäbudjetista.

Salmen työryhmä luovuttaa mietintönsä Rajamäelle ensi keskiviikkona. Tämän jälkeen mietintö lähtee lain mukaan lausuntokierrokselle.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.