perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Rantatonttien hinnat laskivat

21.6.2009 7:52

ISMO PEKKARINEN / LEHTIKUVA

Venäläiset ostavat edelleen paljon mökkejä erityisesti kaakkois-Suomessa.

Venäläiset ostavat edelleen paljon mökkejä erityisesti kaakkois-Suomessa.

Rantatonttien hinnat ovat laskeneet. Vastaavasti rannalla sijaitsevien mökkien hinnat ovat nousseet jonkin verran vuodentakaisesta.

Maanmittauslaitos kertoo, että taloustaantuma on selvästi hidastanut kesäasuntojen kauppaa koko maassa. Tammi-toukokuussa lomakiinteistöjen kauppamäärät jäivät noin 3 000:een, mikä on puolet vähemmän kuin vuosi sitten.

Venäläisostajat ovat piristäneet mökkikauppaa Kaakkois-Suomessa, vaikka tänä vuonna myös venäläisten ostohalukkuus on kutistunut puoleen viime vuodesta.

"Viime vuonna venäläiset tekivät kaikkiaan 780 mökkikauppaa eli 70–80 kauppaa kuukaudessa. Tänä vuonna kaupat ovat jääneet 30:een kuukaudessa", sanoo kiinteistöarvioinnin asiantuntija Juhani Väänänen Maanmittauslaitoksesta.

Vilkkaimmin mökkikauppaa on alkuvuonna tehty Kuusamossa ja Kittilässä. Kärkikolmikkoon on noussut Savonlinna, jossa neljännes mökkikaupoista oli venäläisten tekemiä.

Imatralla, Puumalassa ja Ruokolahdella tehdyistä kiinteistökaupoista joka viidennen ostajan kotiosoite on Venäjällä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.